Koronavuosi 2020 Jamkissa

Maailmanlaajuiseksi pandemiaksi 2020 yltynyt koronavirusepidemia vaikutti Jyväskylän ammattikorkeakoulun toimintaan valtaosan vuotta. Etäopetukseen siirryttiin käytännössä yhdessä yössä. TKI-toimintaa jatkettiin rajoitusten mukaisissa puitteissa.

Maailmankartta koronatilanteesta merkattuna punaisin pallukoin.

Ensimmäiset merkit ja kansainväliset uutiset uudesta koronaviruksesta Kiinassa saadaan jo vuodenvaihteessa. Kansainvälisen uutisoinnin lisääntyessä Wuhanin alueelta ja muualta Manner-Kiinasta myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ryhdytään selvittämään, onko työntekijöitä tai vaihto-opiskelijoita alueilla, joissa virusta on esiintynyt.

Matkustamista rajoitetaan tässä vaiheessa Manner-Kiinaan. Kiinaan opiskelemaan tai harjoitteluun lähtemistä ei suositella. Päivittyvä seuranta koronaviruksen vaikutuksista Jamkin toimintaan julkaistaan 28.1.2020 henkilöstöintrassa ja 4.2.2020 opiskelijaintrassa. Myös FINNIPS-valintakokeiden järjestäminen Kiinassa myöhemmin keväällä perutaan 18.2.2020.

Käsihygieniaa tehostetaan kampuksilla helmikuusta alkaen. Kampuksille lisätään käsidesipisteitä ja tiedotetaan THL:n ohjeistus taudilta välttymiseen. Myös kampusten siivousta tehostetaan.

Kun ensimmäisiä viitteitä epidemian leviämisestä maailmanlaajuiseksi tulee ilmi, laajennetaan matkustusrajoitusta koskemaan kaikkea ulkomaan matkustamista 3.3.2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL määrittelee samaan aikaan Iranin, Etelä-Korean ja Italian epidemia-alueiksi.

Poikkeustila sulkee Suomen

Maaliskuun 13. päivänä Jamkin työntekijöitä ohjeistetaan varautumaan etätyöhön siirtymiseen. Vain muutamaa päivää myöhemmin kaikki ammattikorkeakoulut siirtyvät yhteisellä päätöksellä laajasti etäopetukseen 16.3.2020. Henkilöstöä ohjeistetaan siirtymään etätöihin mahdollisuuksien mukaan. Ulkomaan työmatkoja ei tehdä eikä ulkomaalaisia vieraita oteta vastaan. Samana päivänä Suomen hallitus ja tasavallan presidentti toteavat maan olevan poikkeusoloissa.

Kampusten aukioloa ei vielä toistaiseksi rajoiteta, mutta opiskelijoita kehotetaan välttämään suurissa ryhmissä kokoontumista ja liikkumista, THL:n ohjeistuksen mukaan. Jamk myös peruttaa kaikki yli 30 hengen tilaisuudet, joihin osallistuu Jamkin ulkopuolisia henkilöitä. Tapaamisten ja tilaisuuksien sijaan ohjeistetaan käyttämään etäyhteyksiä. Kampusten ulkopuolella järjestettäviin, yli 30 hengen työtehtäviin liittyviin tilaisuuksiin ei osallistuta. Myöskään vapaa-aikana tapahtuviin tilaisuuksiin osallistumista ei suositella.

Jamk rajoittaa kampusten aukioloa ensimmäisen kerran 18.3.2020 alkaen. Sisäänkäynnit suljetaan lukuun ottamatta Rajakadun kampuksen pääovea, joka on auki arkisin klo 8.00–16.00. Henkilökunnan kulku kampuksille omilla avaimilla on sallittua. Opetus jatkuu edelleen etänä. Ulkomaan jaksolla maailmalla sekä Jamkissa olevien ulkomaisten opiskelijoiden liikehdintä alkaa. Ulkomailla olevia opiskelijoita kehotetaan palaamaan Suomeen ja muut keväälle 2020 suunnitellut ulkomaanjaksot suositellaan perumaan. Jamkissa olevien partnerikorkeakoulujen opiskelijat odottavat oman kotikorkeakoulunsa/maansa suosituksia tai toimintaohjeita. Osa opiskelijoista palaa kotimaahansa ja osa jatkaa edelleen opintojaan Suomessa tai ulkomailla.

Poikkeustilan asettaessa erityisesti matkailu-, ravintola- ja muita palvelualoja ahdinkoon Jamk ryhtyy tarjoamaan alueen yrityksille maksutonta konsultointiapua koronarahoituksen hakemiseen. Samalla tutkimus- ja kehitystyötä Jamkin kumppaneiden jatketaan rajoitusten sallimissa puitteissa. Esimerkiksi laboratoriot sekä testaus- ja analysointipalvelut jatkuvat poikkeusolojärjestelyin.

Jamkin tilat pysyvät suljettuina poikkeustilan ajan. Poikkeustilan päättyessä Jamk avaa kampusten ovet 14.5.2020 Rajakadulla ja Lutakossa jälleen arkipäiviksi klo 8.00–16.00. Suomalainen musiikkikampus sekä Biotalousinstituutti Saarijärven Tarvaalassa pitävät ovensa edelleen kiinni. Lähiopetusta voidaan jälleen järjestää, mutta lähinnä pienryhmätoteutuksina esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa vaaditaan tiettyjä opetus- tai laboratoriotiloja. Näissä noudatetaan kymmenen hengen kokoontumisrajoitusta. Myös tenttejä voidaan järjestää noudattaen kymmenen hengen kokoontumisrajoitusta. Pääasiallisesti lukuvuosi viedään loppuun etäopetuksessa.

Jamkin Rajakadun kampus herää eloon hetkellisesti 23.–24. kesäkuuta, kun valtakunnalliset AMK-valintakokeet tuovat pääkampukselle yhteensä yli 700 hakijaa. Valtakunnallisesti hakijoita AMK-valintakokeeseen osallistuu yhteensä n. 18 000 korkeakoulujen kampuksilla. Kokeet järjestetään koronaturvallisesti niin, että samoissa tiloissa on maksimissaan 10 hakijaa. Järjestelyihin osallistuu Jamkissa yli 100 henkilöä.

Uusi lukuvuosi, uusi normaali

Uusi lukuvuosi alkaa elokuussa kesän jäljiltä helpommassa koronatilanteessa. Koronan aiheuttamista turvajärjestelyistä on tullut osa arkea ja uutta normaalia. Massatapahtumat ovat edelleen pannassa ja Jamk järjestää esimerkiksi perinteiset lukuvuoden avajaiset virtuaalisesti 25.8.2020. Opetusta järjestetään etä-, lähi- ja hybridiopetuksena. Opintonsa aloittaneet ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat aloittavat pääosin opintonsa kotimaastaan käsin etänä.

Syksyn mittaan koronatapausten määrät lähtevät nousuun Suomessa. Korona leviää erityisesti nuorten keskuudessa vapaa-ajan tapahtumissa ja illanvietoissa. Rehtori Jussi Halttunen ja opiskelijakunta JAMKO vetoavat 4.9.2020 opiskelijoihin, jotta tapausten määrä saataisiin laskemaan. Tässä yhteydessä muistutetaan myös Koronavilkun käytöstä. Lopulta myös Jamkissa todetaan 10.9.2020 koronavirustartunta, jonka seurauksena karanteeniin asetetaan n. 30 opiskelijaa. Tapaus ei aiheuta muutoksia opetusjärjestelyihin, eli opetusta on edelleen mahdollista järjestää etä-, lähi- ja hybridiopetuksena. Käytännössä valtaosa opetuksesta järjestetään kuitenkin etänä.

25.9.2020 Jamk ottaa käyttöön laajan kasvomaskisuosituksen kampuksillaan Jyväskylän kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Maskisuosituksen lisäksi edelleen voimassa ovat turvallisuusohjeiden muut toimenpiteet, kuten hyvä käsihygienia, turvavälit, sairastaminen kotona sekä koronatestiin hakeutuminen pienissäkin oireissa.

Lokakuussa 2020 koronan levitessä edelleen nuorten keskuudessa ympäri Suomen ja useiden ammattikorkeakoulujen joutuessa sulkemaan kampuksiaan tartuntatapausten vuoksi, päättävät ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat vedota opiskelijoihin ja muistuttaa vastuullisesta käyttäytymisestä.

Syksyn yhteishaun valintakokeet järjestetään lokakuussa jälleen ammattikorkeakoulujen kampuksilla. Myös Jamkin pääkampukselle kutsutaan n. 850 hakijaa valintakokeeseen. Koejärjestelyt sujuvat koronaturvallisesti ja mallikkaasti kesän valintakoejärjestelyistä saadun kokemuksen myötä.

Marraskuussa Jamk järjestää toisen asteen opiskelijoille suunnatun tapahtuman ensimmäistä kertaa uudella nimellä Hakijan päivä @Jamk – sekä ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisesti. Virtuaalinen tapahtuma houkuttaa kuitenkin lähes saman määrän yleisöä kuin perinteinen Jamk tutuksi -tapahtuma aiempina vuosina: virtuaalitapahtuma kerää yli 750 osallistujaa ympäri Suomen.

Syksyn edetessä koronavirustapaukset lisääntyvät edelleen kautta maan ja lopulta valtioneuvosto suosittaa lokakuun puolivälissä kiihtymisvaiheessa olevien alueiden korkeakouluja siirtymään etäopetukseen. Jyväskylän siirryttyä jälleen kiihtymisvaiheeseen, antaa myös Jyväskylän kaupunki saman suosituksen 27.11.2020. Suosituksen mukaisesti Jyväskylän ammattikorkeakoulu siirtyy etäopetukseen. Etäopetusta jatketaan Jamkissa vuoden 2020 loppuun saakka.