Jamk kouluttaa vuonna 2020

Opiskelija tietokoneella lounge-tilassa.

Jamkissa suoritettuja tutkintoja vuonna 2020 oli yhteensä 1467, joista 1217 AMK-tutkintoja ja 250 ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli AMK-tutkinnoissa 30% (2019: 1121) ja ylemmissä AMK-tutkinnoissa 24% (2019: 201).

Graafi: Vuosina 2017-2020 suoritetu tutkinnot. Luvut myös taulukossa.

Jamkissa suoritettujen tutkintojen määrä vuosina 2017 -2020

Tutkintomäärien kasvu oli huomattava erityisesti tieto- ja viestintätekniikan (45%), kansainvälisen liiketoiminnan (International Business) (56%) sekä matkailu- ja palveluliiketoiminnan (42%) AMK tutkinto-ohjelmissa.

– Vaikutusta on varmasti ollut sillä, että opinnot ovat voineet jatkua saumattomasti huolimatta siitä, että olemme Jamkissa siirtyneet koronan vuoksi pitkälti etäopiskeluun. Olemme pyrkineet panostamaan siihen, että opiskelijoita tuettaisiin myös etäopinnoissa mahdollisimman paljon. Toisaalta koronan heikentävä vaikutus tiettyjen alojen työmarkkinoilla näkyy varmaan myös siinä, että opintoja on nyt saatettu loppuun poikkeuksellisen paljon, arvelee opiskelijapalveluiden päällikkö Kristiina Korhonen.

Jamk siirtyi 16.3.2020 etäopetukseen käytännössä yhdessä yössä. Opetusta jatkettiin pääasiallisesti etäopetuksessa vuoden 2020 loppuun saakka.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa oli 870 opiskelijaa ja ammatillisen opettajapätevyyden saavutti vuonna 2020 393 henkilöä (v. 2019: 390).

Alakohtaisesti suoritetut tutkinnot ja opetus- ja kulttuuriministeriön tutkintotavoitteet näkyvät alla olevasta taulukosta.

Tutkintotavoitteet ja suoritetut tutkinnot 2017-2020

OKM:n sopimuksen mukainen luokittelu Tavoite 2017-2020 keskim. Tulos 2020 Tulos 2019 Tulos 2018 Tulos 2017
Ammattikorkeakoulututkinnot yhteensä 1063 1217 1121 1114 1165
  • Taiteet ja kulttuurialat, kasvatusalat, yhteiskuntatieteet (AMK)
38 40 38 41 61
  • Humanistiset alat, lääketieteet ja terveys- ia hyvinvointialat (AMK)
325 360 330 347 364
  • Liiketalous, hallinto ja oikeustieteet ja palvelualat (AMK)
320 405 330 356 359
- Luonnontieteet, tietojenkäsittely ja tietoliikenne, tekniikan alat ja maatalous- ja metsätieteelliset alat (AMK) 380 412 423 370 381
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot yhteensä 205 250 201 194 195
Ammatillisen opettajankoulutuksen suorittaneet 390 393 390 321 404
Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä - 471 484 506 499
Suomesta lähteneiden ja Suomeen saapuneiden vaihto-opiskelijoiden määrä:          
  • Yli 3 kk ulkomailla opiskelleet / harjoitelleet
- 93 231 261 290
  • Yli 3 kk Jamkissa opiskelleet / harjoitelleet vaihto-opiskelijat
- 158 330 421 413

 

Avoin AMK löi jälleen oman ennätyksensä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa puolestaan suoritettiin vuonna 2020 kaikkiaan 31 526 opintopistettä. Lisäystä vuoteen 2019 verrattuna tuli 36%. Opiskelijamäärässä nähtiin huikea 60%:n kasvu, kun vuosi 2020 houkutteli avoimeen yhteensä 4582 opiskelijaa.

Jamkissa on haluttu tukea työllistymistä ja osaamisen päivittämistä kokeilulla, jonka myötä avoimen AMK:n kaikki opinnot ovat maksuttomia työttömille, lomautetuille ja turvapaikanhakijoille. Päätös maksuttomuudesta ehdittiin tehdä jo tammikuussa 2020 ja se osoittautui erityisen ajankohtaiseksi koronapandemian kurittaessa työelämää maailmanlaajuisesti.

– Yli 800 henkilöä ympäri Suomen on hyödyntänyt maksuttoman opiskelun mahdollisuutta Jamkissa vuonna 2020 eli joka neljäs opiskelijoistamme on tätä ryhmää. Mukana on niin toisen asteen, opistotason kuin korkeakoulutaustan omaavia opiskelijoita, suunnittelija Maarit Korva kertoo.

Jamk on nyt rikkonut oman ennätyksensä avoimen AMK:n suoritetuissa opintopisteissä jo kahdeksana vuonna peräkkäin. Vuoden 2020 luvuilla Jamk yltää neljännelle sijalle ammattikorkeakoulujen keskinäisessä vertailussa.