asiakastarina

Keski-Suomen seututerveyskeskuksen Heidi Hannuksesta tuli lääkkeitä määräävä sairaanhoitaja

Teksti
Pauliina Hietalahti
Kuva
Anna Kahila

Koulutus vastaa työelämän tarpeita ja on suunniteltu sisällöltään sellaiseksi, että opiskelu on mahdollista työn ohessakin.

Hoitaja katsoo potilaan korvaan

Keuruulainen sairaanhoitaja Heidi Hannus on työskennellyt Keski-Suomen Seututerveyskeskuksen Keuruun vastaanotolla lähes parikymmentä vuotta.  Jo useat hänen kollegoistaan ovat osallistuneet Jamkin järjestämään Sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen -koulutukseen.

"Työnantajani on nähnyt tämä kokonaisuuden alusta asti hyvänä ja tarpeellisena. Seututerveyskeskuksessa on useita henkilöitä,  jotka ovat koulutuksen käyneet. Hyväksi havaittuun kokonaisuuteen oli helppo lähteä mukaan, " Hannus pohtii.

Hannus kokee että koulutuksesta on ollut iso hyöty. Hän pitää  vastaanottotyöstä ja koulutuksen myötä potilaan tutkimiseen on tullut varmuutta. 

"Iso merkitys  oli farmakologian opinnoilla. "Lämä-hoitajat", niinkuin koulutuksen käyneitä kutsutaan, hoitavat paljon itsenäisesti kansansairauksien kontrolleja sekä infektiopotilaita. Tämä säästää lääkäriresurssia". 

Yhteistyö Jamkin kanssa sujui hyvin.

"Opettajat ja koko henkilökunta auttoivat monilla tavoin. Kaikki sujui joustavasti ja vaivattomasti. Koulutus Jamkilla vastaa työelämän tarpeita ja on suunniteltu sisällöltään sellaiseksi, että opiskelu on mahdollista työn ohessakin".

Tällä hetkellä  Hannus suorittaa kliinisen hoitotyön YAMK-tutkintoa ja saa hyväksiluettua siihen sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen opinnoista 25 opintopistettä. 

Hannus kokee, että koulutuksen aikana oma ammatillinen itseluottamus kasvoi ja toi varmuutta potilaan tutkimiseen. Farmakologian opinnot hyödyttävät toki lääkkeitä määrätessä, mutta myös päivittäisessä hoidontarpeen arviossa puhelimessa sekä potilasohjauksessa.

"Saan tehdä ja toteuttaa oppimaani työssäni jatkuvasti. Toki myös palkka hiukan nousi koulutuksen myötä". 

Jamkin asiantuntijoista mukana olivat lehtori Hannele Tyrväinen ja asiantuntija  Johanna Heikkilä. Lääkäreinä olivat mukana kouluttamassa alkuun Kari Eskola sekä sen jälkeen Timo Wihersaari.

"Hauska sattuma, että Kari Eskola on ollut urani alkuaikoina lääkärinä Keuruun terveyskeskuksessa ja Timo Wihersaari taas tällä hetkellä. Kuopion yliopiston Hannu Raunio opetti meille farmakologiaa". 

Sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen

Täydennyskoulutus

Sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen

Hakuaika: 4.4.2022 - 21.11.2022

Koulutus alkaa: 26.1.2023

Hinta: 4900 euroa. Osallistumismaksu laskutetaan viidessä erässä á 980 €.

Kysy lisää:

Johanna Heikkilä

Asiantuntija, Specialist
HYVI T&K, Research and Development
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358408488623

Pia Piispanen

Asiantuntija, Specialist
HYVI T&K, Research and Development
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358400752844