artikkeli

JAMKin hallinnoima yhteistyöhanke panostaa työurien pidentämiseen yli miljoonalla eurolla

Työurien pidentäminen on Suomessa keskeinen tavoite, mutta samaan aikaan sairauspoissaolot kasvavat. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisäksi erityisesti mielenterveysperusteiset poissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi. Työhön kytkeytyvällä kuntoutuksella tähdätään työkyvyn tukemiseen ja työurien pidentämiseen.

Työurien pidentäminen on Suomessa keskeinen tavoite, mutta samaan aikaan sairauspoissaolot kasvavat. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisäksi erityisesti mielenterveysperusteiset poissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi. Työhön kytkeytyvällä kuntoutuksella tähdätään työkyvyn tukemiseen ja työurien pidentämiseen.

Maaliskuussa 2020 käynnistyneen Työhön kytkeytyvä kuntoutus työurien pidentäjänä (KUURA) -hankkeen tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen työhön kytkeytyvän kuntoutuksen valmennusohjelma. Se lisää työpaikan toimijoiden, työterveyshuollon ja kuntoutusammattilaisten osaamista ja yhteistoimintaa edistäen kuntoutumisprosessien sujuvuutta.

Hanke on saanut yhteensä yli 1,3 miljoonan euron rahoituksen ja sen tuloksia voidaan odottaa jo vuosien 2022-2023 aikana. Hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ja hanke toteutetaan yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kanssa. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

– Työhön kytkeytyvän kuntoutuksen tarkoituksena on integroida kuntoutustoimenpiteet osaksi työpaikoilla tapahtuvaa työkyvyn tukemista ja edistämistä. Kuntoutusyhteistyö ja työn muokkaaminen työntekijän työkykyä vastaavaksi edistävät työntekijän työssä jatkamista ja ovat työhön kytkeytyvän kuntoutuksen avainasioita, kertoo KUURA -hankkeen projektipäällikkö ja JAMKin hyvinvointiyksikön kuntoutuksen lehtori Anja Tanttu.

Kokonaisvaltaisen työhön kytkeytyvän kuntoutuksen valmennusohjelman lisäksi hankkeessa tuotetaan uusia toimintatapoja, jotta työikäisten kuntoutustarve osattaisiin havaita mahdollisimman varhain ja sen pohjalta voidaan rakentaa saumaton ja oikea-aikainen kuntoutumisprosessi.

– Aikaisemman tutkimuksen mukaan on tärkeää, että kuntoutuja on keskeisessä roolissa kuntoutuksen tavoitteiden asettamisessa ja päätöksenteossa. Yhdistämällä kuntoutujan oman aktiivisuuden tukeminen ja työpaikalla tehtävät toimenpiteet, kuten työn muokkaaminen, saavutetaan hyviä tuloksia työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa, kertoo Anja Tanttu.

Kuntoutuksen ammattilaisten sekä työpaikan toimijoiden työhön kytkeytyvän kuntoutuksen osaamisen kehittämisellä tähdätään työkyvyn tukemiseen ja työurien pidentämiseen. Hanke toteutetaan alueellisissa kehittämisryhmissä eri puolella Suomea. Yhteiskehittämiseen perustuvat työryhmät tuottavat ja pilotoivat valmennusohjelman sisältöjä ja verkottuvat keskenään jakaen osaamista ja kehitettyjä uusia toimintatapoja.

Tavoitteena on luoda pysyvämpää yhteistyötä ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yliopistojen välille. Hankkeen toteuttajat omaavat kukin erityistä työhön kytkeytyvän kuntoutuksen kehittämiseen liittyvää osaamista, jonka yhdistäminen tuottaa uudenlaista yhteistä asiantuntijuutta ja vahvistaa työkykykuntoutuksen osaamista valtakunnallisesti. Hanke tukee kuntoutusosaamisen kansallista uudistamista, joka on JAMKin monialaisen kuntoutuksen vahvuusalan ja kuntoutusalan osaamiskeskittymän kehittämistyön painopisteenä.

Lisätiedot:

www.jamk.fi/fi/Tutkimus-ja-kehitys/projektit/kuura

www.ttl.fi/tutkimushanke/tyohon-kytkeytyva-kuntoutus-tyokyvyn-edistajana-2020-2023/

Jyväskylän ammattikorkeakoulu:
KUURA-hankkeen projektipäällikkö
Kuntoutuksen lehtori Anja Tanttu
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 0407563662

Työterveyslaitos:
KUURA-hankkeen projektikoordinaattori
Johtava asiantuntija Nina Nevala
etunimi.sukunimi@ttl.fi
p. 040 7344166

Oulun yliopisto:
KUURA-hankkeen projektikoordinaattori
Professori, Kuntoutusjohtaja Jaro Karppinen
etunimi.sukunimi@oulu.fi
p. 041 4462859

Oulun ammattikorkeakoulu:
KUURA-hankkeen projektikoordinaattori
Sosiaalialan ja kuntoutuksen yliopettaja Heidi Ruotsalainen
etunimi.sukunimi@oamk.fi
p. 040 1862529

Mediatiedote löytyy pdf-tiedostona täältä!