jamk.fi
toggle mainmenu toggle search
27.9.2019

Onko sinusta restonomiksi? RestoRace- ja Tori saapuu Jyväskylään 1.10.2019

RestoRace-tapahtuma valtaa Aren aukion Jyväskylässä tiistaina 1. lokakuuta. Palvelualojen asiantuntijat, restonomit, työskentelevät matkailu-, majoitus- ja ravitsemisaloilla. Vaikka koulutukseen hakeudutaan hyvin vuosi toisensa perään, restonomin monipuolinen työ on monelle edelleen yllätys.

RestoRace-tapahtuman tarkoituksena on tuoda tunnettavuutta restonomikoulutukselle ja lisätä elinkeinoyhteistyötä. RestoRace on kaikille avoin Amazing Race-tyyppinen haastekilpailu, jossa 2-4 henkilön joukkueet kilpailevat aikaa vastaan testaten taitojaan erilaisissa matkailu-, ravintola- ja majoitusalaan liittyvissä tehtävissä ympäri kaupunkia. Kisaan voivat osallistua kaikki restonomikoulutuksesta kiinnostuneet, esimerkiksi yläkoulun, lukion ja ammattikoulun oppilaat. RestoTori puolestaan on elämyksellinen toritapahtuma, jossa matkailu- ja ravintola-alan toimijat pääsevät markkinoimaan itseään tuleville alan asiantuntijoille.

– Meillä JAMKissa restonomiksi voi opiskella Tourism Management- ja Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmissa tai tehdä restonomin YAMK-tutkinnon. Opintojamme voi suorittaa sekä päivä- että monimuoto-opintoina, suuntautumisesta riippuen. Matkailun koulutusohjelma toteutetaan nykyään kokonaan englannin kielellä, kertoo vastuuopettaja Henna Siltanen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Lisäksi avoimen ammattikorkeakoulun eri alojen tarjonnasta voi valita opiskeltavakseen yksittäisiä opintojaksoja tai laajempia opintokokonaisuuksia. Avoimen AMK:n opintoihin voi osallistua kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.

  • Jyväskylässä RestoRace -tapahtuma järjestetään tiistaina 1. lokakuuta Aren aukiolla klo 12-17.
  • RestoTori on auki klo 12-17, tule tutustumaan paikallisiin matkailu-, ravintola- ja majoitusalan yrityksiin.
  • Resto-kisa klo 13-16
  • RestoRace–kisatoimisto
  • The Box / Iglu & SilentDisco
  • Onnenpyörä & Pelinurkkaus & Virtual Traveller / VR -lasit
  • Tietoa restonomikoulutuksesta JAMKin teltalla

Tapahtuma on avoin kaikille, tervetuloa mukaan!
Yhteistyössä mukana Scandic, Enjoy, Yöpuu Yhtiö, Fashion Unit, Keskimaa, Ravintola Taikuri, Paviljonki, Varjola, Savutuvan Apaja, Tavinsulka, hotelli Alba.

Lisätietoa:
Henna Siltanen, vastuuopettaja
etunimi.sukunimi@jamk.fi
puh. 040 667 9344

Tapahtuman verkkosivut: www.restorace.com

RestoRace on 15-päiväinen kiertue, joka kattaa 9 paikkakuntaa ja 13 restonomikoulutusta tarjoavaa ammattikorkeakoulua. Kiertueella restonomikoulutusta tuodaan esille kilpailun ja
tapahtumatorin avulla. Kiertueessa on mukana alan oppilaitokset, yritykset sekä
muut sidosryhmät. Syys-lokakuun aikana ympäri Suomea järjestettävän tapahtuman toteuttavat restonomiopiskelijat Haaga-Heliasta ja muista ammattikorkeakouluista. Kiertue on samalla loppuseminaari/roadshow ReKey-hankkeelle, jonka rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Restonomikoulutus JAMKissa

Takaisin