jamk.fi
23.3.2017

Mobiiliteknologia ja pelit ovat tulevaisuuden musiikkipedagogin työkaluja

Tulevaisuudessa musiikkia on mahdollista oppia entistä enemmän mobiililaitteilla ja pelien avulla. Näin uskoo Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin lehtori Sami Sallinen.

Oppimisen pelillistäminen ja musiikkikasvatusteknologia ovat ajankohtaisia teemoja nyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteishaussa tarjolla olevassa musiikkipedagogi (ylempi AMK)-koulutuksessa. Mukana opinnoissa on vahvasti mobiiliteknologiaa hyödyntäviä pedagogisia menetelmiä. Koulutuksen sisältöjen toteutumista tukee JAMKin ja Jyväskylän ammattiopiston toteuttama PLAY-hanke, jonka tavoitteena on ollut nostaa suomalaisen musiikkikampuksen henkilöstön musiikkikasvatusteknologiaan liittyvä pedagoginen osaaminen ja asiantuntijuus kansallisesti ja kansainvälisesti korkealle tasolle. Näitä taitoja tullaan hyödyntämään syksyllä alkavassa koulutuksessa.

– Yksi musiikkikampuksen strategisista kehittämisteemoista on ollut musiikkiteknologian pedagogiset sovellukset, jota tukemaan PLAY-hanke suunniteltiin, Sallinen sanoo.

Vastaavaa musiikkipedagogi (ylempi AMK)-kokonaisuutta ei ole aikaisemmin ollut Jyväskylässä tarjolla.

– On tärkeää tuoda musiikkipedagogin ylempi AMK-tutkinto Väli-Suomeen. Päteviä osaajia tarvitaan myös Kehä III:n ulkopuolella, Sallinen tietää.

JAMKin tutkinto pätevöittää toimimaan mm. musiikkioppilaitoksen, konservatorion tai ammattikorkeakoulun musiikin opettajana tai lehtorina.

Musiikkikasvatusteknologian opinnoissa syvennytään mm. mobiili- ja verkko-oppimisteknologioiden hyödyntämiseen. Oppimisen pelillistämisen opinnoissa puolestaan tarkastellaan musiikin oppimisen pelillistämisen ja leikillistämisen mahdollisuuksia.

– Kyse voi olla siitä, että musiikkia tehdään teknologian avulla tai siitä, että perinteistä musiikin oppimista tuetaan teknologian sekä pelien ja leikkien avulla, Sallinen konkretisoi.

Pitkä matka onkin kuljettu siitä, kun musiikkiopiston teoriatunneilla opeteltiin nuotteja lähinnä vihkoon kirjoittamalla. Tulevaisuudessa nuottivihon virkaa voi toimittaa vaikkapa mobiililaite.

Ryhmäkokojen kasvaessa tarvitaan uudenlaisia opetusmenetelmiä, yhtenä keinona toiminnallinen ryhmäpedagogiikka: JAMKin opinnoissa pohditaan mm. sitä, kuinka ohjata isojakin ryhmiä toiminnallisesti tai kuinka improvisaatio ja yhteismusisointi sujuu luokassa, jossa on hyvin monentasoisia oppijoita.

Koulutuksessa, jossa lähiopiskelupäiviä on yhdestä kahteen kuussa, on verkossa tapahtuvan etäopiskelun rooli suuri. Opinnäytetyö voi olla esimerkiksi tuoreen opetusmenetelmän testausta tai oppimispelin kehitystyö. Koulutukseen hakevat ovat jo työelämässä, ja tulevat hyödyntämään opinnäytetyönsä tuloksia omassa organisaatiossaan.

Musiikkipedagogi (ylempi AMK) -koulukseen haetaan kevään yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi. Haku päättyy 5.4. klo 15.

Lue lisää

Lisätietoja:
Sami Sallinen, lehtori, 040 351 8350, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, musiikin koulutus

Takaisin