jamk.fi
16.1.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulun varainkeruu tuotti miltei puoli miljoonaa euroa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu keräsi vuoden 2018 ”Raha on ratkaisu” -varainhankintakampanjallaan kaikkiaan n. 478 000 euroa. Suurin yksittäinen lahjoittaja oli Teknologiateollisuus, joka lahjoitti yhteensä 100 000 euroa tekniikan alalle. Muita merkittäviä lahjoittajia olivat LähiTapiola Keski-Suomi (60 000 €), Keski-Suomen Osuuspankki (50 000 €), Valio (50 000 €) sekä Valmet (50 000 €).

Koulutusaloista eniten tuettiin tekniikan alaa (205 000 €). Liiketalouden alalle kohdennettiin 100 000 euroa, luonnonvara-alalle 50 000 euroa ja matkailun alalle 15 000 euroa. Loput, n. 108 000 euroa, tukevat JAMKin toimintaa yleisesti. Kaikkiaan lahjoittajia oli yli kaksikymmentä yritystä, säätiötä tai yhteisöä. Lahjoitusten lisäksi kampanjan hyödyiksi voi laskea myös tiivistyneen yhteistyön yritysten kanssa.

– Varainhankintakampanjan yhteydessä JAMKin asiantuntijat tekivät noin 400 vierailua potentiaalisten lahjoittajien luona. Niissä tapaamisissa keskusteltiin myös muusta yhteistyöstä liittyen ammattikorkeakoulun TKI-toimintaan ja koulutukseen. Nämä tapaamiset tiivistävät jatkossa merkittävällä tavalla yritysyhteyksiä ja lisäävät yritysten kanssa tehtävää maksullista palvelutoimintaa, toteaa rehtori Jussi Halttunen.

Vuoden 2018 aikana kerätty summa on oikeutettu opetus- ja kulttuuriministeriön niin sanottuun vastinrahaan. Vastinrahaa on varattu yhteensä 24 miljoonaa euroa, joka jaetaan ammattikorkeakoulujen kesken suhteessa saatuihin lahjoituksiin. Jyväskylän ammattikorkeakoulun osuus vastinrahasta selviää kevään 2019 kuluessa.

JAMKin varainhankinta jatkuu myös vuonna 2019, vaikka tänä vuonna kerätyille lahjoituksille ei olekaan luvassa vastinrahaa.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli JAMKille menestyksekäs. Tutkimus- ja kehitystoiminnan määrä on ollut suurempaa kuin koskaan, ja ulkoisen rahoituksen määrä lähentelee JAMKin historian huippulukemia.

– Ulkoisen rahoituksen tarkka määrä selviää vuoden 2018 tilinpäätöksen yhteydessä, mutta jo nyt näyttää siltä, että lähestytään tai jopa ohitetaan vuoden 2013 ennätys 7,5 miljoonaa euroa, Jussi Halttunen kertoo.


Lisätietoja:
Jussi Halttunen, rehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 0400 644 913

Avainsanat

Jaa

Takaisin