jamk.fi
toggle mainmenu toggle search
8.2.2019

Hyöty irti lannasta! Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen yhteistiimi voitti Valion ProLanta –hackathonin

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) otti yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa osaa Valion järjestämän ProLanta-hackathoniin, jossa haettiin teknologisia ja logistisia ratkaisuja maatiloilla syntyvän lannan nykyistä parempaan hyödyntämiseen. JAMKin ja Luken yhteistiimi palkittiin kisan parhaana.

Suomessa syntyy vuosittain noin 15 miljoonaa tonnia tuotantoeläinten lantaa, mutta lannan hyödyntämisessä on vielä paljon parannettavaa. Valio kertoo, että pitkän tähtäimen tavoitteena on hiilineutraali maitoketju eli se, että tuotteiden hiilijalanjälki on nolla.

– Lannan käsittelyyn tarvitaan monenlaisia menetelmiä, niin paikallisia kuin keskitettyjäkin. Uskomme, että yhteistyöllä päästään parempiin ratkaisuihin. Siksi haluamme löytää kumppaneita lannan käsittelyn tehostamiseen ja järjestimme ProLanta-hackathonin, kertoo Valion innovaatiopäällikkö Virpi Jonson Valion tiedotteessa.

Kaksipäiväiseen (6.-7.2.2019) hackatoniin osallistui yhdeksän tiimiä korkeakouluista ja yrityksistä eri puolilta Suomea. Valio haastoi kilpailijat kehittämään prosessin, jossa lietelannan määrä vähenee oleellisesti tai sen kuljettaminen helpottuu, ravinteet saadaan jakeistettua ja lisäksi lanta saataisiin vielä hyödynnettyä energiaksi.

JAMK ja Luonnonvarakeskus (Luke) osallistuivat kisaan yhteisellä tiimillä. JAMKia tiimissä edusti Biotalousinstituutissa projektipäällikkönä työskentelevä Jaakko Tukia ja Luonnonvarakeskusta tutkija Ville Pyykkönen. Molemmat ovat työssään tutkineet lannankäsittelyprosesseja nimenomaan kiertotalouden näkökulmasta.

Tiimin ideassa toteutuivat kaikki Valion haasteessa esittämät vaatimukset. Kilpailussa esitetyt ideat ovat luottamuksellisia ja niitä lähdetään jatkokehittämään yhteistyössä Valion kanssa.

– Kilpailu oli ihan oikeaa kehittämistyötä Valion kanssa, ja jatkostakin on keskusteltu, kertoo Jaakko Tukia.

Kisan voitosta rapsahti tiimille 3000 euron palkintosumma.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on biotalouden liiketoiminnan kehittäjä ja vientitoiminnan edistäjä. Se luo uutta luonnonvaroja säästävää materiaali- ja kiertotaloutta, johon kytkeytyy useita osaamisalueita (mm. metsätalous, maatalous, tuotantotalous, energian tuotanto, liiketalous ja matkailu). Toiminta kohdentuu erityisesti elintarvikeketjuun, metsäteollisuuteen ja sen sivutuotteisiin sekä energiantuotantoon.

Valio järjesti ProLanta-hackathonin yhdessä VTT:n kanssa 6.–7.2.2019 Valion tiloissa Helsingissä. Kisaa tuomaroivat sekä ulkopuoliset että Valion edustajat.

Lisätietoja:
Jaakko Tukia, projektipäällikkö
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 0400 813 229
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Takaisin