jamk.fi
toggle mainmenu toggle search
28.10.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulun edustusjoukkue JamkGO korjasi voiton Counter-Strike: Global Offensiven opiskelijoiden eSM-kisoista

Viikonloppuna 25.-26.10.2019 Porin Insomnia-verkkopelitapahtumassa miteltiin Counter-Strike Global Offensiven opiskelijoiden Suomen mestaruudesta. Tänä syksynä perustettu JAMKin CS:GO-edustusjoukkue JamkGO voitti turnauksen häviämättä kertaakaan alkukarsintojen ja lopputurnauksen aikana.

Voitto turnauksesta on merkittävä siinäkin mielessä, että kyseessä on JAMKin edustusjoukkueen ensimmäinen turnaus. JamkGO kasattiin syyskuussa nopeasti nimenomaan opiskelijoiden SM-kisoja varten.

Joukkueen jäsenet Onni Peltola, Joni Hauhtonen, Juho Tauriainen, Teemu Heikkilä, Henri Ojala ja Arttu Yli-Rahnasto ovat kaikki aktiivisia CS:GO-harrastajia, mutta eivät ole aiemmin pelanneet samassa joukkueessa.

– Suurin osa oli toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Hirveästi ei ehditty edes harjoitella ennen turnausta. Joukkue on kuitenkin hioutunut hyvin yhteen näinkin lyhyessä ajassa. Kaikilla oli hyvä fiilis pelata, ja tulokset puhuvat puolestaan, kertoo JamkGO:n joukkueenjohtaja Onni Peltola.

Joukkueen jäsenistä osa pelaa myös muissa joukkueissa aktiivisesti. JAMKin edustusjoukkue on harrastukseen mukava lisä.

– Oli todella hienoa edustaa JAMKia. Koulun puolelta tuli hyvin tukea, ja kaikki sujui mallikkaasti. Ollaan kyllä puhuttu, että voitaisiin osallistua tähän samaan turnaukseen myös ensi vuonna, Peltola arvelee.

Joukkue kasattiin ilmoittautumisten perusteella syyskuussa. Hakijoita joukkueeseen oli lyhyessä ajassa yli neljäkymmentä, mikä kertoo osaltaan siitä, että ammattikorkeakoulun yhteiselle joukkueelle oli tilausta. Sittemmin joukkueita on JAMKissa perustettu muidenkin pelien ympärille. Toiminta e-urheilun ympärillä on lisääntynyt erityisesti JAMKin eLämää-hankkeen myötä.

– E-urheilulla yhteisöllisyyttä ja liiketoimintaa (eLämä) -hankkeen kautta mahdollistamme alueella e-urheilukentän laaja-alaisen kehittämisen. Rajakadun kampuksen GamePit-tilassa pelaajat pääsevät pelaamaan yhdessä, saavat valmennusta ja korkeakouluna JAMK lähtee rakentamaan opintoja mm. e-urheilun valmennukseen ja johtamiseen liittyen. Täytyy muistaa, että e-urheilu ei ole vain pelaamista. Se on kasvava ala, johon voi työllistyä monellakin tapaa, kertoo hanketta vetävä projektiasiantuntija Tuomas Rauhansalo JAMKista.

Kuva voittajajoukkueesta 100k:n Twitterissä (Kuva: Tuomas Saari).

Counter-Strike: Global Offensive -pelin Opiskelijoiden eSM-kisat järjestettiin nyt toista kertaa 100k esportsin ja Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKO:n toimesta, yhteistyössä Verkkopelitapahtuma Insomnian, Opiskelijoiden Liikuntaliiton ja Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa. Kisoihin ilmoittautui 16 joukkuetta, jotka edustivat 12 eri korkeakoulua. Opiskelijoita oli kaupunkien sisäisten sekajoukkueiden myötä kuitenkin useammasta.

Karsinnat pelattiin neljässä neljän joukkueen lohkossa, joista lohkovoittajat kutsuttiin lopputurnaukseen Poriin Insomnia-verkkopelitapahtumaan, jossa kilpailut pelattiin kahdessa osassa 25.10.-26.10.2019.

Tarkemmat tiedot ja turnauksen tulostaulun löydät 100k Esports ry:n sivuilta.

Lisätiedot:
Tuomas Rauhansalo
projektiasiantuntija
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 050 597 5473
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Onni Peltola
joukkueenjohtaja
onni.peltola@gmail.com
p. 040 778 2103
JamkGO-joukkue

Avainsanat

Jaa

Takaisin