7.9.2020

JAMKin biotalous ja POKE luonnonvara-ala tutuksi: Biotalouskampuspäivä verkossa lauantaina 12.9.2020

Biotalouskampuksella Saarijärvellä, Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Biotalousinstituutissa ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston (POKE) maa-, metsätalous- ja ympäristöalan yksikössä vietetään perinteisesti syyskuussa biotalouden teemaviikkoa, joka aiempina vuosina on huipentunut avointen ovien päivään lauantaina. Tänä vuonna varsinaista yleisötapahtumaa ei järjestetä, mutta kampus esittäytyy kaikessa monipuolisuudessaan verkon välityksellä.

Biotalouskampuspäivää vietetään verkossa lauantaina 12.9.2020 klo 10 alkaen. Teemana on Green Tarvaala, mikä pitää sisällään kestävää kehitystä, luonnon monimuotoisuutta ja innovatiivisia ratkaisuja tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin – historiaa ja perinteitä unohtamatta.

Live-lähetyksen studiona toimii Saarijärven keskustassa sijaitseva Biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavo, josta vieraillaan eri puolilla Biotalouskampusta Tarvaalassa. Lähetyksessä avataan Saarijärven Kaukolämpö Oy:n uusi lämpölaitos, joka on rakennettu osaksi Biotalouskampusta, jolloin sen toiminnasta hyötyvät myös kampuksen opiskelijat esimerkiksi perehtyessään uusiutuvan energian tuotantoon. Lisäksi tutustutaan mm. rakenteilla olevaan hyönteiskasvattamoon sekä POKE:n simulaattorimaailmaan.

Live-lähetyksessä päästään kurkistamaan myös sellaisia aiheita, joihin yleisöllä ei tavallisesti ole pääsyä. Tällaisia ovat esimerkiksi eläinten muutto Puuhapuisto Veijarista talvikaudeksi Tarvaalaan, tai aquaponisen vesiviljelyn testausympäristöön. Aquaponinen vesiviljely yhdistää kalanviljelyn ja kasvien vesiviljelyn, ja on ympäristöystävällinen tapa tuottaa puhdasta ruokaa.

BioPaavon pihalla, Saarijärven Paavonaukiolla on lisäksi lauantaina 12.9.2020 lähiruokatori klo 10 – 14 yhteistyössä Saarijärven kaupungin kanssa.

Tarkemmat tapahtumatiedot ja liittymisohjeet:
https://www.jamk.fi/fi/Tapahtumat/biotalouskampuspaiva-verkossa/

Lisätietoja:
Annemari Sinikorpi, viestintävastaava
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 040 661 2376
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Takaisin