jamk.fi
6.5.2019

JAMKilla käynnissä ennätysmäärä tutkimus- ja kehitysprojekteja – tule tutustumaan niihin ProjektiTorille!

Robotit tulevat töihin, betoni muuttuu vihreäksi ja mustasotilaskärpäsestä koulitaan kiertotalouden mallioppilasta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) projekteissa tehdään vaikuttavaa tutkimus- ja kehitystyötä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Vuonna 2018 projekteja oli käynnissä lähes 150! Osaan niistä voit tutustua ProjektiTorilla Eurooppapäivänä 9.5.2019 JAMKin Rajakadun kampuksella.

Tutkimus- ja kehitystoiminta on saavuttanut uuden huipun JAMKissa: vuonna 2018 TKI-toiminnan kokonaisvolyymi oli 11 miljoonaa euroa, mikä on uusi ennätyslukema. Viime vuonna käynnissä olevien projektien lukumäärä oli 149, ennätystasolla sekin. Tutkimus- ja kehitystyötä teki JAMKissa viime vuonna yhteensä 428 henkilöä.

Mitä projekteissa sitten tehdään? Esimerkiksi tutkitaan mustasotilaskärpäsen hyödyntämistä osana hyönteis- ja kiertotaloutta, kehitetään entistä ympäristöystävällisempää betonia biotuotteiden sivuvirtoja hyödyntämällä, tuodaan robotiikkaa tutuksi maaseudun yrityksille ja luodaan vastuullisen matkailun portaita.

Projekteissa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden, kuten eri alojen yritysten, muiden ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten (esim. VTT) kanssa. Osa projekteista kuuluu isompaan hankekokonaisuuteen. Esimerkiksi koko Euroopan laajuisen kyberturvallisuuden parantamiseen tähtäävä CyberSec4Europe on osa 80 miljardin euron Horizon2020-ohjelmaa.

JAMKin EU-rahoitteiset projektit pääsevät esille kaikille avoimella ProjektiTorilla JAMKin pääkampuksella (Rajakatu 35) torstaina 9.5.2019 klo 10 alkaen. Nyt on siis oiva mahdollisuus tutustua JAMKin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.

Avoimien ovien ProjektiTorilla voit tutustua konkreettisesti projektien toimintaan:

  • Millaisia tuloksia projekteissa on saatu aikaan?
  • Entä laiteinvestoinnit - mihin tarkoitukseen laitteita on hankittu?
  • Miten opiskelijat hyötyvät projektitoiminnasta?
  • Onko sinulla projekti-idea, mutta yhteistyökumppani tai toteuttaja puuttuu?

ProjektiTori on avoinna 9.5. klo 10-14 ja se sijoittuu pääkampuksen D-aulaan ja Lounge-tilaan. Myös median edustajat ovat erittäin tervetulleita tilaisuuteen!

Lisätietoa tapahtumasta ja mukana olevista projekteista

Lisätiedot:
Marja Kämppi, suunnittelija
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 040 630 4069
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Takaisin