26.10.2021

Yhteisellä työllä parempiin nuorten palveluihin – kuule Ohjaamojen rinnalla kulkeneiden hankkeiden kokemuksista 28.10.2021 seminaarissa

TESSU-valmentajia ringissä hymyillen projektin huppareissa

Ohjaamot ovat merkittävä nuorisotakuun myötä aloitettu palvelu nuorille. Niiden toiminta on vakiintunut ja kehittämistyötä ovat tukeneet valtakunnalliset tukihankkeet, joissa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu on mukana.


Ohjaamo on kaikkien alle 30-vuotiaiden kynnyksetön monialainen palvelupiste, jossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tarjoavat yhdessä monialaisesti palveluita työllistymiseen, koulutukseen ja arjen hyvinvointiin.

Ohjaamot toteuttavat EU:n nuorisotakuun tavoitteita ja toimintaa. Ohjaamoissa työskentelee monia ammattilaisia erilaisin taustoin. Monialaisen yhteistyön kehittäminen vaatii yhteistä aikaa, keskustelua ja uusien toimintatapojen työstämistä. Sitä varten TESSU2-projekti (Aitoon monialaiseen yhteistyö- ja ohjausosaamiseen Ohjaamoissa) ja sen edeltäjä TESSU-projekti ovat tarjonneet räätälöityjä valmennuksia ja konsultaatiotukea Ohjaamon työntekijöille ja heidän taustaorganisaatioidensa johdon edustajille.

– Ohjaamot ovat merkittävin maamme nuorisotakuussa aloitettu toiminta. Niiden toiminnan vakiintuminen matalan kynnyksen kohtauspaikoiksi nuorille ympäri Suomen on ollut ainutlaatuista seurattavaa ja on ollut upeaa saada olla osa tätä kasvutarinaa, projektipäällikkö Auli Sesay kertoo.

TESSU-valmennuksissa Ohjaamo-tiimit ovat saaneet työvälineitä yhdessä tekemiseen ja yhteisen työn kehittämiseen. Valmennukset on suunniteltu yhdessä Ohjaamon kanssa ja valmennuksia on toteutettu myös ruotsin kielellä.

– Olemme olleet vuodesta 2015 alkaen auttamassa yli 50 Ohjaamoa ympäri Suomea ratkomaan monialaisen ohjauksen ja yhteistyön kysymyksiä. Valmennuksissamme Ohjaamon tiimille ja verkostolle on tarjottu yhteinen foorumi, jossa yhteistä monialaista toimintakulttuuria ja yhteisöllisyyttä on voitu rakentaa, Sesay kuvaa.

Ohjaamojen tukihankkeiden, TESSU2:n ja Kohtaamon, yhteinen loppuseminaari verkossa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima TESSU2-projekti juhlistaa yhteistä taivalta ja tuloksia yhdessä Kohtaamo-hankkeen kanssa loppuseminaarissa, joka järjestetään torstaina 28.10.2021 verkossa. Myös Kohtaamo-hanke on nykyisessä muodossaan tulossa päätökseen vuoden lopussa.

Lisää tietoja loppuseminaarista ja tarkemman ohjelman löydät Kohtaamo-hankkeen sivuilta.

Seminaarin striimiä voi seurata osoitteessa https://youtu.be/X5y_74I0kL8

TESSU2 – Aitoon monialaiseen yhteistyö- ja ohjausosaamiseen Ohjaamoissa -projektin (ESR 2019–2021) ovat toteuttaneet yhteistyössä JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAMK Edu -tutkimusyksikkö sekä Åbo Akademi.

Lisätietoja:

www.jamk.fi/tessu

Auli Sesay, projektipäällikkö
JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 

etunimi.sukunimi@jamk.fi

Takaisin