Pääkampus täyttyy tulevana viikonloppuna pelifaneista - JAMK
jamk.fi
19.3.2018

Pääkampus täyttyy tulevana viikonloppuna pelifaneista

Jyväskylän eSports-seura JeSSe ry järjestää yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa Stage142-verkkopelitapahtuman 23-25.3. JAMKin pääkampuksella, Rajakatu 35.

Stageen osallistuvat nuoret pelaavat tulevan viikonlopun ajan Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksen tiloihin rakennetussa pelisalissa yksin ja joukkueissa. Tänä vuonna paikkoja on 184 pelaajalle.

Tapahtumassa on luvassa  kaksi isompaa turnausta, pelit ovat Heroes of The Storm sekä Counter Strike: Global Offensive. Näissä palkintorahoja jaetaan yli kahden tuhannen euron edestä. Lisäksi luvassa on pienempiä kilpailuja.

Stage142 on Jyväskylän vanhin verkkopelitapahtuma, jota tietojenkäsittelyn koulutusohjelman opiskelijat ovat järjestäneet usean vuoden ajan. Yhdeksännen Stagen vetovastuu on siirtynyt JeSSe ry:lle, mutta järjestelyissä mukana olevat JAMKin opiskelijat voivat liittää sen opintoihinsa.  

Stagen konepaikat maksavat ennakkoon 35 euroa ja ovelta 40 euroa. Vanhemmat ja muut kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan tapahtumaan, kävijälippuja saa ovelta viiden euron hintaan. Opiskelijakunta JAMKO:n jäsenet saavat kävijälipun ilmaiseksi näyttämällä voimassa olevaa opiskelijakorttia.

Hakuaika JAMKin tradenomiopintoihin on parhaillaan käynnissä ja päättyy 28.3. klo 15. Tietojenkäsittelyn koulutuksessa voi painottaa tradenomitutkinnon pelinkehitykseen tai web-sovelluskehitykseen.

Lue lisää 

Lisätietoja:
Mikael Rauhansalo, pääorganisaattori, 044 343 4933, etunimi.sukunimi@jessery.fi, JeSSe ry

Jyväskylän eSports-Seuran JeSSe ry:n tavoitteena on luoda ja tukea Jyväskyläläistä elektronisen urheilun kulttuuria. Yhtenä toiminnan kulmakivistä on nuorille suunnattujen, päihteettömien tapahtumien järjestäminen sekä terveen pelikulttuurin luominen.

Takaisin