jamk.fi
14.6.2017

Opiskelukaupunki Jyväskylä viedään kesän kuumimpiin tapahtumiin

EduFutura Jyväskylän eri oppilaitoksista koottu nelihenkinen opiskelijatiimi aloittaa kaksi kuukautta kestävän kesäkiertueen huomenna torstaina 15.6. Suomen merkittävimpiin kesätapahtumiin suuntaava kiertue jakaa tietoa Jyväskylästä ja Jyvässeudun koulutusvaihtoehdoista eri puolilla maata, sekä kerää haastatteluja oppimisen ja koulutuksen teemoilla.

Kesän aikana eri alojen vaikuttajilta ja satunnaisilta tapahtumakävijöiltä kerätyt ”Sata ajatusta oppimisen uudistamisesta” julkaistaan syksyllä kirjana. Kesäkiertue ja julkaisu ovat osa Suomi 100–juhlavuoden ohjelmaa.

Opiskelijatiimi kiertää tapahtumissa erityisesti kiertuetta varten varustellulla pakettiautolla. Ohjelmassa on erilaisten musiikkitapahtumien lisäksi vierailut muun muassa Kalevan kisoissa Seinäjoella ja Tubeconissa Helsingissä. Tapahtumat on valittu siten, että tavoitetaan monipuolisesti erilaisia kohderyhmiä.

Kesäkiertueen etenemistä voi seurata EduFutura Jyväskylän sosiaalisen median tileillä. Opiskelijat pitävät myös #studentjkl-blogia sanomalehti Keskisuomalaisen blogiyhteisössä Stoorissa.

Huomenna torstaina käynnistyvä EduFutura Jyväskylän kesäkiertue avataan aamulla kutsuvierastilaisuudella. Iltapäivällä opiskelijat jalkautuvat Jyväskylän keskustaan Kompassille tarjoten hattaroita ja tietoa kiertueesta klo 14–16. 

EduFutura Jyväskylä on Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama merkittävä oppimisen ja tutkimuksen osaamiskeskittymä. Eri koulutusasteita koskevana se on ainutlaatuinen toimintamalli. Yhteistyön tavoitteena on parantaa opetuksen laatua ja tarjota opiskelijoille entistäkin monipuolisemmat ja joustavammat mahdollisuudet luoda omannäköisiä opintopolkuja. EduFutura Jyväskylän kansainvälisesti merkittävimpiä kärkialoja ovat oppimisen uudistaminen, terveys, kuntoutus, hyvinvointi ja liikunta sekä koulutusvienti. Suomalainen musiikkikampus, yrittäjyyden edistäminen, sovellettu kyberturvallisuus ja biotalous ovat puolestaan kotimaan kärkialoja. 

EduFurtura Jyväskylä Facebookissa

Lisätietoja:
Hannu Ikonen, koulutuksen kehittämispäällikkö, 040 528 3762, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Avainsanat

Jaa

Takaisin