jamk.fi
1.2.2017

Nuorten kiinnittyminen työelämään on vaikeutunut

Suunta-ryhmätoiminta vahvistaa nuorten vanhempien opiskelu- ja työelämävalmiuksia Keski-Suomessa.

Oman paikan löytäminen opinnoissa tai työelämässä ei ole aina helppoa. Nuorten työmarkkinoille kiinnittyminen on vaikeutunut laajan työttömyyden ja perinteisten "ensityöpaikkojen" katoamisen myötä. Tähän ajankohtaiseen haasteeseen tartutaan Suunta-ryhmissä, jotka on tarkoitettu omaa paikkaansa etsiville nuorille vanhemmille. 

– Ryhmissä vahvistetaan opiskelu- ja työelämävalmiuksia sekä vanhemmuutta ja toiminta suunnitellaan osallistujien näköiseksi,  projektipäällikkö Taina Era Jyväskylän ammattikorkeakoulusta toteaa.

Ryhmiä käynnistyy tänä keväänä Pihtiputaalla 7.2., paikkana Jukola, Jyväskylässä 14.2, paikkana Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampus ja Äänekoskella 6.3, paikkana Häränvirran päiväkoti. Kaikkiin ryhmiin ehtii vielä mukaan.

Era täsmentää, että ryhmät kokoontuvat aamupäivisin, lastenhoito on järjestetty ryhmän ajaksi ja vanhemmille on tarjolla aamupala, täten mukaan on helppo tulla.

Vuosina 2017-2018 toiminnan levittämistä jatketaan osana matalan kynnyksen perhekeskustoimintaa KEPA:ssa eli Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi–hankkeessa.

Lisätietoja ryhmien toiminnasta

SUUNTA-nuorten vanhempien suunta työuralle -hankkeen (1.8.2015- 31.12.2017) päätoteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu  ja osatoteuttajana Nuorten Ystävät palvelut Oy. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

Lisätietoja:
Tanja Tervanen, ryhmänohjaaja, 050 365 3096, etunimi.sukunimi@nuortenystavat.fi sekä Johanna Moilanen, ryhmänohjaaja, 040 748 1093, etunimi.sukunimi@jamk.fi sekä Taina Era, projektipäällikkö,  040 0509662, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointi

Jaa

Takaisin