jamk.fi
2.3.2018

Keskisuomalaisen maaseudun mahdollisuuksista keskustellaan Jyväskylän Priimuksessa 6.3.

Maaseudun kasvua ja hyvinvointia tuetaan, jotta koko Keski-Suomi voisi hyvin. Tarjolla on rahoitusta ja ratkaisuja yrittäjille, tilallisille, asukkaille ja kaikille, jotka haluavat tehdä kotipaikkakunnastaan entistä viihtyisämmän. Muun muassa näitä aiheita käsitellään Keski-SuomiON GO - Jotta voisimme hyvin -seminaarissa Jyväskylässä tiistaina 6.3.2018 klo 9.00–16.30, paikkana Priimus, Taulumäentie 45, auditorio Pruuvi.

 Hyvinvointi on laaja käsite. Se on olotila, jota tarvitsemme, jotta jaksamme arjessa ja koemme elämän mielekkääksi. Maaseutu on hyvä paikka asua ja yrittää.  On mahdollisuuksia monenlaiseen yritystoimintaa, voi kokea yhteisöllisyyttä ja osallisuutta esimerkiksi kylätoiminnassa tai paikallisessa vaikuttamisessa. Keski-SuomiON GO -tilaisuudessa on oiva mahdollisuus löytää uusia kumppaneita ja ideoita, saada tietoa rahoituksesta ja kuulla muiden kokemuksia, maaseutuyksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa.

Seminaarissa kuullaan tarinoita eri puolilta Keski-Suomea. Valtakunnallinen kylähullu Matti Hämäläinen johdattelee hyvään elämään ja Riitta-Liisa Kanniainen Taikapuhe Oy:stä puolestaan myönteiseen ajatteluun niin työssä kuin vapaa-ajalla. Neste Lintulahden yrittäjä Markku Väisänen kertoo yrityksensä kasvutarinan.

Päivän ohjelmassa maaseuturahaston toimijat kertovat, millaisia hyötyjä ja hyvinvointia hankkeilla on maaseudulle. Tämä konkretisoituu Keski-Suomen sydänpiirin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun KanDee-hankkeen Kaisu Paalasen esitellessä ja opettaessa sydäniskurin käyttöä. Karstulalainen matkailuyrittäjä Jari Lasonen pelasti sydäninfarktin saaneen miehen hengen muutama päivä aiemmin hankitulla defibrillaattorilla eli sähköiskuja antavalla sydäniskurilla alkuvuodesta.

Keski-SuomiON GO -seminaarin järjestävät Keski-Suomen Leader-ryhmien Sykettä-viestintähanke ja JAMKin hallinnoima Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio-yhteistyöhanke. Hankkeita rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Tilaisuus on suunnattu yrittäjille, päättäjille, kehittäjille ja maaseudun toimijoille. Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan!

Päivän ohjelma

Lisätietoja:
Leena Pölkki, projektipäällikkö, 050 401 1894, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, liiketoimintayksikkö, Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatiohanke

Takaisin