jamk.fi
1.6.2018

Jyväskylään valmistui 11 uutta matkailuopasta: alueen matkailun kasvuun vastattiin uudella koulutuksella

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Gradian ja Jyväskylän Matkailuoppaat ry:n yhteistyössä järjestämästä koulutuksesta valmistui tällä viikolla 11 matkailuopasta. Kurssin opaskokelaat suorittivat bussiopastuksen näytön lauantaina 26.5. ja heitä arvioivat Suomen Opasliitto ry:n arvioitsijat ja paikallistuntemuksen tarkistajat Jyväskylän Matkailuoppaat ry:stä.

– Auktorisoidut matkailuoppaat ovat oman alueensa matkailupalvelujen ja opastamisen asiantuntijoita ja välittävät matkailijoille monipuolista tietoa ja myönteisiä elämyksiä opastetuilla retkillä ja kierroksilla. Jyväskylässä opastuksia ja valmiita kierroksia välittää Visit Jyväskylä, JAMKin liiketoimintayksikön tuntiopettaja Mari Holopainen kertoo.

Nyt valmistunut ryhmä aloitti koulutuksensa Suomen Opasliiton kriteeristön mukaan viime maaliskuussa. Toive paikallisten matkailuoppaiden koulutuksesta tuli mm. paikallisilta matkailuyrityksiltä ja Jyväskylän Matkailuoppaat ry:ltä. Koulutus järjestettiin poikkeuksellisesti englanninkielisenä ja se koostui sekä teoriatiedosta että käytännön harjoituksista sisältäen perehtymistä mm. Suomi ja Keski-Suomi-tietouteen, historiaan ja paikallisiin erityispiirteisiin sekä vetovoimaisiin kohteisiin.

– Ryhmässä on äidinkielenään venäjää, espanjaa ja kiinaa puhuvia oppaita suomenkielisten lisäksi. Muita opastuskieliä ovat englanti, saksa ja portugali, Holopainen sanoo.

Lisätietoja:
Mari Holopainen, tuntiopettaja, 040 679 0767, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, liiketoimintayksikkö

Takaisin