jamk.fi
3.5.2017

JAMKin avoin AMK neljänneksi suosituin

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin vuonna 2016 11653 opintopistettä, mikä rikkoo JAMKissa edellisvuonna tehdyn ennätyksen. Kyseisellä pistemäärällä sijoituttiin valtakunnallisesti neljänneksi. Aloista suosituin on edelleen sosiaali- ja terveysala, mutta kysyttyjä olivat myös tekniikan ja liiketalouden alat.

Avoimessa AMK:ssa oli tarjolla 761 opintojaksoa, joka on 100 enemmän kuin edellisvuonna.

– Avoimen AMK:n polkuopinnot ovat edelleen suosittuja, ne tarjoavat todella joustavan väylän tutkintokoulutukseen. Toimintaa on laajennettu esimerkiksi korkeakouludiplomikoulutusten avulla. Lisäksi yhteistyötä tehdään muun muassa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston ja Äänekosken kaupungin kanssa. Tämän yhteistyön hedelmät näkyvät ensi syksystä lähtien tarjottavissa opinnoissa Ääneseudulla, avoimen AMK:n suunnittelija Maarit Korva sanoo.

– Avoimen opiskelijoille on saatu opintoihin hyviä etuuksia. Tänä keväänä kaikille avoimessa opiskeleville aukeni mahdollisuus osallistua korkeakoululiikuntaan Jyväskylässä, Korva jatkaa.

Avoimen AMK:n opintoihin voi ilmoittautua kuka tahansa. Syksyn opintotarjonta julkaistaan ennen kesää. Infotilaisuus opinnoista pidetään 31.7. klo 15. Ilmoittautuminen alkaa 1.8. klo 9.00.

Lisätietoja:
Maarit Korva, suunnittelija, 040 561 2555, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, avoin ammattikorkeakoulu

Takaisin