jamk.fi
17.5.2017

Biotalouskampuksella otetaan käyttöön uutta opetusteknologiaa: ratkaisu etäohjaukseen löytyi turvakameroista

Biotalouskampuksella on kehitetty uusia menetelmiä biotalousalan koulutuksen edistämiseksi. Toteutukset tukevat vahvasti ammatillisen koulutuksen tavoitteita. Kehitystyötä on tehty yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston kanssa Biotalouskampuksen osaamisalusta (BIOTAR)-hankkeessa.

Uusiin toteutuksiin on mahdollista tutustua Biotalouskampuspäivän yhteydessä  huomenna torstaina 18.5.2017 klo 10.30 uudessa ForesTori-rakennuksessa, osoitteessa Tuumalantie 18, 43130 Tarvaala.

Metsäkoneopetuksessa haasteena on useissa kohteissa eri puolilla maakuntaa toimivien opiskelijoiden ohjaus. Kouluttajan aika ei aina riitä yksilölliseen ohjaukseen. Uuden mallin mukaisesti metsäkone on varustettu kameroin ja tiedonsiirtovälinein, jolloin ohjaus tapahtuu verkon kautta. Menetelmä tulee mullistamaan työssäoppimisen ohjauksen, kun opetushenkilöstö voi paikasta toiseen siirtymisen sijasta ottaa yhteyden opiskelijaan verkon välityksellä. Metsäkoneen työskentelyä ja kuljettajan toimintaa voidaan seurata reaaliajassa samanaikaisesti.

–  Ratkaisu etäohjaukseen löytyi turvakameroista, joita sijoitettiin koneeseen kolme. Kamerat kytketään tallentimeen, jonka kautta niiden kuvaa voidaan seurata matkapuhelinverkon yli reaaliajassa. Opiskelija voi koostaa ennalta annettujen tehtävälistojen mukaan videon, jolla hän osoittaa niin itselleen kuin kouluttajalle kehittymistään, POKEn koulutusjohtaja Pekka Janhonen sanoo.

– Videota voidaan käyttää myös osana ammattiosaamisen näyttöä sekä opetusta. Ongelmatilanteissa opiskelija voi ottaa yhteyttä kouluttajaan matkapuhelimella ja kysyä neuvoja. Samanaikaisesti kouluttaja pystyy ohjaamaan opiskelijaa omasta sijainnista riippumatta kuvayhteyden välityksellä. Järjestelmä on asennettu kahteen POKEn metsäkoneeseen.

Metsäopetuksessa puunkorjuun laadulla on erittäin suuri merkitys. Opetuksessa käytetään samankaltaisia menetelmiä kuin työelämässä työn laadun varmistamiseksi. Korjuujäljen mittaukseen kehitettiin älypuhelin sovellus "Korjuujälki" yhteistyössä Nosteco Oy:n kanssa. Ohjelmiston avulla opiskelija tallentaa säännöllisesti korjuujäljen mittaukset sovelluksella. Sovelluksesta voidaan nähdä raportit toteutuneesta laadusta ja opiskelijan kehittymisestä. Ohjelmiston periaatetta voidaan hyödyntää jatkossa myös metsäsertifioinnin edellyttämään eri työlajien laadun omavalvontaan.

Biotar-hanke on Keski-Suomen maakuntaliiton rahoittama hanke, jossa on mukana useita biotalousalan yrityksiä.

Lisätietoja:
Pekka Janhonen, koulutusjohtaja, 0400 542 031, etunimi.sukunimi@poke.fi, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE, luonnonvara- ja ympäristöala
Markku Paananen, asiantuntija, 0400 121 989, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Takaisin