Hae uutisia

Hae

Selaa arkistoa

20.12.2019

Biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavossa ideat saavat kipinää

Saarijärvelle on rakentumassa biotalouden yrityskiihdyttämö, joka auttaa pk-yrityksiä tuottamaan ja kaupallistamaan globaalisti merkittäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun hankkeessa luodaan tähän toimintamalli.

13.12.2019

Verkko-opetus voi avata koulutusmahdollisuuksia kehittyvissä maissa

Maailman köyhimpiin maihin kuuluvan Etiopian talous on viime vuosina kasvanut kohisten. Koulutusmahdollisuuksia parantamalla voidaan edesauttaa maan tulevaa kehitystä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) luotsaamassa TECIP-hankkeessa on kehitetty maan opettajankoulutusta. Nyt katse kääntyy verkko-opetuksen mahdollisuuksiin.

10.12.2019

Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat kirjastossa

Palvelemme lyhennetyin aukioloajoin 16.-20.12. Kirjasto on suljettu 21.12.2019-1.1.2020

9.12.2019

Aikuiskoulutus on kaikkien oikeus – ensi vuonna työttömät ja turvapaikanhakijat opiskelevat Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa ilmaiseksi

Elinikäinen oppiminen ja osaamisen kehittäminen nähdään yhä tärkeämpänä osana nykyistä työelämää ja urapolkua. Vaihtoehtoja oman osaamisen parantamiseksi onkin entistä enemmän. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Uralla eteenpäin –aikuiskoulutusilta tiistaina 10.12. avaa aikuisopiskelun eri mahdollisuuksia.

2.12.2019

Suomalaisella musiikkikampuksella juhlitaan Itsenäisyyspäivää konsertin ja tanssiaisten merkeissä!

Suomalaisella musiikkikampuksella juhlitaan torstaina 5.12. Suomalaisen musiikin konsertin ja Itsenäisyyspäivän tanssiaisten merkeissä. Tapahtuma juhlistaa Itsenäisyyspäivän ohella Suomalaisen musiikin päivää, jota vietetään Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.

29.11.2019

Jyväskylä yhteisosastolla Studia-messuilla

Jyväskylän oppilaitokset ja Jyväskylän kaupunki yhdistävät näkyvyytensä yhteisellä osastolla Studia-messuilla 3.-4. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa.

28.11.2019

Maajussien parisuhteet kuntoon – pariterapia voi auttaa uuteen alkuun

Maaseutuyrittäjien arki on työntäyteistä ja usein parisuhde jää yhteisen yrityksen pyörittämisen jalkoihin tai parisuhdetta ei koskaan ehdi muodostua kiireisen arjen vuoksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Kataja ry:n Yksissä -hanke vie apua suoraan maatiloille tarjoamalla terapeuttien tilakäyntejä maaseutuyrittäjille ja järjestämällä mm. parisuhdeviikonloppuja.

26.11.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulu luomassa kehitysaskelia Etiopian koulutusjärjestelmään

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) luotsaamassa TECIP-hankkeessa on kehitetty inklusiivista ammatillista koulutusta Etiopiassa. Hankkeen suomalaiset ja etiopialaiset asiantuntijat ovat pyrkineet vaikuttamaan sekä ammatilliseen koulutukseen että Etiopian koulutuspolitiikkaan inklusiivisuuden lisäämiseksi.

25.11.2019

Suvaitsevaisuutta ja kulttuurienvälistä vuoropuhelua korttipelin avulla: JAMKissa kehitetettyjä New Horizons –pelejä tuodaan nuorisokeskuksiin ja kouluihin

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on jo monien vuosien ajan tehty töitä suvaitsevaisuuden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämiseen. Yksi kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen opetustapa on JAMKissa kehitetty korttipeli nimeltään New Horizons. Peliä käytetään jo 48 maassa ympäri maailmaa. Tänä syksynä pelistä on julkaistu uusi versio, Young New Horizons, joka keskittyy erityisesti nuorten arjessa kohtaamiin ilmiöihin.

25.11.2019

Kuin Tinder ja LinkedIn yhdessä – Duuni Keski-Suomessa opiskelijat ja työnantajat kohtaavat!

Duuni Keski-Suomi yhdistää kolmen keskisuomalaisen koulutuksenjärjestäjän opiskelijat sekä työelämän uudella ja helpolla tavalla. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK), Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston (POKE) opiskelijat löytävät nyt työharjoittelupaikkansa samasta palvelusta.

22.11.2019

Turvallisuusviranomaiset kehittävät osaamistaan kansallisessa kyberturvallisuusharjoituksessa (KYHA19) JAMKissa – jatkossa myös terveydenhuollon toimijat mukaan harjoituksiin

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kyberturvallisuuskeskus JYVSECTEC järjestää vuoden toisen kansallisen kyberturvallisuusharjoituksen (KYHA19tv) 25.–29.11.2019. Harjoitukseen osallistuu turvallisuudesta vastaavia viranomaisia, mm. Poliisi, Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori, Traficomin kyberturvallisuuskeskus ja Hätäkeskuslaitos.

19.11.2019

Lääkkeenmääräämiseen oikeutetut sairaanhoitajat ovat kasvava ammattikunta – syysfoorumi kokoaa satakunta asiantuntijaa JAMKin Dynamolle 21.11.

Rajattu lääkkeenmäärääminen on yksi vastuullisimmista sairaanhoitajan työtehtävistä ja edellyttää erillisen lisäkoulutuksen suorittamista. Terveydenhuollon ammattihenkilölakiin tehty muutos on mahdollistanut sairaanhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisen käyttöönoton nykyistä laajemmin. Lääkkeenmääräämisen syysfoorumissa käsitellään lakimuutosta ja siihen liittyviä ajankohtaisia asioita.

14.11.2019

Uudet uraohjaajat valmiita auttamaan ura- ja koulutusratkaisuissa

Viiden ammattikorkeakoulun ammatillisten opettajakorkeakoulujen (Haaga-Helia, HAMK, JAMK, OAMK ja TAMK) ja Jyväskylän yliopiston yhdessä toteuttama Uraohjauksen erikoistumiskoulutus (30 op) päättyy tällä viikolla. Yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän ja ohjauskoulutuksen järjestäjien kanssa suunniteltu koulutus pyrkii takaamaan ohjauspalvelujen laatua: palveluita tuottamaan tarvitaan ammattilaisia, joilla on uraohjauksen koulutus ja vahva työelämäosaaminen.

13.11.2019

JAMKin insinööriopiskelijat nappasivat 3. sijan Ällistyttävät robotit -kilpailussa

JAMKin sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopiskelijoista muodostunut Pöhnäpojat -ryhmä nappasi Helsingin Messukeskuksessa 5 - 7.11. järjestetyssä Ällistyttävät robotit -kilpailussa hienon kolmannen sijan. Voitto meni tällä kertaa Metropoliaan ja toinen sija Aalto Yliopistolle.

13.11.2019

Tietoturva ry palkitsi JAMKin opinnäytetyön vuoden 2019 parhaana tietoturva-aiheisena ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä

Tietoturva ry jakaa vuosittain palkinnon parhaille tietoturva-aiheisille opinnäytetöille. Vuoden 2019 parhaana tietoturva-aiheisena ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) opinnäytetyönä palkittiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) opiskelija Juuso Selinin opinnäytetyö.

11.11.2019

Merja Rehn projektipäälliköksi JAMKin liki miljoonan euron Biotalouden yrityskiihdyttämö -hankkeeseen

Yhteiskuntatieteiden maisteri, kiertotalousasiantuntija Merja Rehn on valittu projektipäälliköksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) lähes miljoonan euron Biotalouden yrityskiihdyttämö –hankkeeseen. Rehn aloittaa tehtävässään JAMKin Biotalousinstituutissa joulukuun alussa.

11.11.2019

Suomalaisen musiikkikampuksen Uponnut kaupunki –projektille 30 000 euron avustus

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Suomalaisen musiikkikampuksen Uponnut kaupunki -projektiin 30 000 euron avustuksen vuosille 2020-2021. Avustusta hallinnoi Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö, joka toteuttaa projektin yhdessä Suomalaisen musiikkikampuksen kanssa.

7.11.2019

JAMK mukana koulutuksen superviikossa: EduFutura Forum on suomalaisen koulutuksen ytimessä

Miksi suomalainen koulutus on arvostettua maailmanlaajuisesti, ja miten se Jyväskylässä tehdään oppilaitosten yhteistyönä? EduFutura Forumissa esitellään ainutlaatuista osaamistamme. Konferenssi on rakennettu yhteistyössä oppilaitosten henkilöstön ja noin sadan opiskelijan kanssa.

6.11.2019

JAMK tutuksi -päivä kutsuu jälleen satoja toisen asteen opiskelijoita Rajakadun kampukselle

Millaista ammattikorkeakouluopiskelu on? Mistä tietää, mikä voisi olla oma juttu? Mitä pelialalla opiskellaan? Mikä ihmeen JAMKO? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saa vastauksen perjantaina 8.11. JAMK tutuksi-päivässä pääkampuksella, Rajakatu 35, klo 9-14.

5.11.2019

Nyt etsitään taas päässälaskumestaria - Keski-Suomen kahdeksasluokkalaisten parhaimmisto kerääntyy JAMKin pääkampukselle

Kuka on Keski-Suomen paras päässälaskija? Keski-Suomen päässälaskumestaria etsitään nyt jo 14. kertaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) pääkampuksella (Rajakatu 35, luokkatilat C119 ja C114) torstaina 7.11. klo 12.15 alkaen. Finalistit ovat keskisuomalaisten yläkoulujen kahdeksasluokkalaisten päässälaskun parhaimmistoa.

4.11.2019

Uuden AMK-valintakokeen toteutus onnistui erinomaisesti

Ammattikorkeakoulujen uusi yhteinen AMK-valintakoe järjestettiin ensimmäisen kerran 29.10.-1.11.2019. Digitaaliseen AMK-valintakokeeseen osallistui 17 441 hakijaa ja osallistumisprosentti oli 70 %. JAMKin järjestämiin kokeisiin oli ilmoittautunut yhteensä 794 hakijaa, joista 559 (n.70%) saapui paikalle.

29.10.2019

Ko­ti­töi­den exce­löin­ti ei yk­sin tee yh­teis­van­hem­muu­des­ta toi­mi­vaa

Jyväskylän yliopiston ja JAMKin tuore CopaGloba-tutkimushanke pureutuu suomalaisessa keskustelussa vielä varsin uuteen yhteisvanhemmuuden käsitteeseen sekä sen kehitykseen ja ongelmiin.

29.10.2019

Digisti kylässä: nuoria osallistetaan kylätoimintaan Minecraft-pelin voimin

Miten nuoria ja lapsia saisi kiinnostumaan kylätoiminnasta? No esimerkiksi pelin avulla! Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Digisti kylässä –hanke järjestää Minecraft-työpajan yhdessä tubettaja J0P:n eli Juuso Pekkarisen kanssa Hankasalmella perjantaina 1.11.2019.

28.10.2019

Kirjasto vähentää kirjojen muovittamista

Muovituksesta luopuminen helpottaa kirjojen kierrättämistä

28.10.2019

Musiikkikampuksen kirjaston aukioloajat muuttuvat

Uudet aukioloajat ovat voimassa 28.10. lähtien

28.10.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulun edustusjoukkue JamkGO korjasi voiton Counter-Strike: Global Offensiven opiskelijoiden eSM-kisoista

Viikonloppuna 25.-26.10.2019 Porin Insomnia-verkkopelitapahtumassa miteltiin Counter-Strike Global Offensiven opiskelijoiden Suomen mestaruudesta. Tänä syksynä perustettu JAMKin CS:GO-edustusjoukkue JamkGO voitti turnauksen häviämättä kertaakaan alkukarsintojen ja lopputurnauksen aikana.

25.10.2019

JAMK vahvistaa liikunta- ja kuntoutusalan koulutusta Jyväskylässä

Jyväskylä liikuntapääkaupunkina vahvistuu - Jyväskylän ammattikorkeakoulussa käynnistyy ensi syksynä Master-tasoinen Sport and Exercise Physiotherapy-koulutus.

24.10.2019

Espanjalaisen jalkapalloliiga LaLigan liiketoiminnan huippunimet Jyväskylään

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Sport Business Schoolin ja maailman tunnetuimpiin lukeutuvan jalkapalloliigan, LaLigan asiantuntijat järjestävät seminaarin Jyväskylässä 14.-15. marraskuuta.

23.10.2019

Uuteen AMK-valintakokeeseen ilmoittautunut 25 000 hakijaa

Ammattikorkeakoulujen uusi yhteinen AMK-valintakoe järjestetään ensimmäisen kerran 29.10.-1.11.2019. Digitaaliseen AMK-valintakokeeseen on ilmoittautunut 25 000 hakijaa. Ammattikorkeakouluissa on tarjolla syksyn yhteishaussa 6324 aloituspaikkaa ja AMK-valintakoe on pääasiallinen valintatapa koulutukseen syksyn yhteishaussa.

21.10.2019

Avoin kutsu: Tervetuloa kokemaan ensimmäisten joukossa Uponneen kaupungin ensisävelet!

Suomalaisen musiikkikampuksen kellarista vuonna 2017 tehty nuottilöytö on pohjana mittavalle, kaksivuotiselle Uponnut kaupunki –projektille. Tervetuloa kokemaan ensimmäisten joukossa Uponneen kaupungin ensisävelet!

18.10.2019

Syksyn yhteishaun digitaalinen AMK-valintakoe

Kaikki syksyn yhteishaussa AMK-tutkintokoulutukseen hakeneet osallistuvat ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulujen yhteiseen digitaaliseen AMK-valintakokeeseen 29.10.-1.11.2019.

15.10.2019

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden urapolkuja selvitetään toista kertaa valtakunnallisesti – lähes 27 000 valmistunutta saa uraseurantakyselyn

15.10. käynnistyvällä kyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli kaikki vuonna 2014 valmistuneet.

15.10.2019

Uskallatko sinä elvyttää? JAMKin ja Keski-Suomen Sydänpiirin NaApurit –hanke mukana maailman elvytyspäivässä 16.10.2019

Suomen Sydänliiton teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista ei joko osaa tai on epävarma paineluelvyttämisen osaamisestaan. Elvytystaitojaan voi harjoitella maailman elvytyspäivän tapahtumassa kauppakeskus Sepässä Jyväskylässä 16.10. klo 10-15. Mukana on Keski-Suomen Sydänpiirin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) yhteishanke NaApurit, jonka tarkoituksena on edistää elvytystaitojen harjoittelua.

9.10.2019

Liki miljoonan euron hanke käynnistyy - ilmastonmuutosta torjutaan globaalisti Saarijärveltä käsin

Saarijärvelle rakentuu Biotalouden yrityskiihdyttämö, joka auttaa pk-yrityksiä tuottamaan ja kaupallistamaan globaalisti merkittäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

8.10.2019

Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät kokoavat JAMKiin 120 kansainvälistymisen asiantuntijaa

Ammattikorkeakoulujen FINNIPS-verkosto (Finnish Network for International Programmes) järjestää vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät Jyväskylässä 9.-10.10.2019.

7.10.2019

JAMKin räjähdeinnovaatio palkittiin Viitasaaren Keksintöjen Viikolla

Think Finland Oy on myöntänyt vuoden 2019 kunniakirjan tunnustuksena pitkästä ja ansiokkaasta työstä keksijöiden ja keksintöjen parissa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) projekti-insinöörinä työskentelevälle Mauno Harjulle. JAMKin toteuttamassa ANST-hankkeessa patentoitiin ratkaisu turvatyynyjen kaasuntuottamiseen käytetyn ammoniumnitraatin räjähdysvoiman vakioimiseksi lämpötilavaihteluista riippumatta. Palkitseminen tapahtui lauantaina 5.10. Viitasaaren Keksintöjen viikon yhteydessä.

4.10.2019

Kiinalaisopiskelijat haluavat kansainvälisen logistiikan asiantuntijoiksi – JAMKin ensimmäinen ryhmä aloitti opinnot Huaiyinissä

33 kiinalaista Huaiyinin teknillisen korkeakoulun opiskelijaa (HYIT) aloitti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) logistiikan insinööriopinnot Kiinassa viime viikolla. HYIT:n opiskelija suorittaa kolme ensimmäistä vuotta Kiinassa, minkä jälkeen hänellä on mahdollisuus tehdä tutkinto loppuun JAMKissa Suomessa. Ryhmälle räätälöidyt opinnot ovat esimerkki siitä, mitä koulutusvienti voi parhaimmillaan olla.

27.9.2019

Biobord connect bioeconomy developers across the Baltic Sea Region

Piloting of Biobord Platform and Operating Model is started from the beginning of September 2019 in the network of RDI2CluB partnership and connected stakeholders.

27.9.2019

Insinööriopinnot toteutuvat Äänekoskella

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu järjestää yhdessä Äänekosken kaupungin kanssa ensimmäistä kertaa insinööriopintoja Äänekoskella. Tarjolla on kaksi koulutusta: sähkö- ja automaatiotekniikka sekä logistiikka. Molemmat koulutukset alkavat jo tammikuussa 2020.

27.9.2019

Onko sinusta restonomiksi? RestoRace- ja Tori saapuu Jyväskylään 1.10.2019

RestoRace-tapahtuma valtaa Aren aukion Jyväskylässä tiistaina 1. lokakuuta. Palvelualojen asiantuntijat, restonomit, työskentelevät matkailu-, majoitus- ja ravitsemisaloilla. Vaikka koulutukseen hakeudutaan hyvin vuosi toisensa perään, restonomin monipuolinen työ on monelle edelleen yllätys.

20.9.2019

JAMKille Olympiakomitean kunniamaininta urheilijoiden kaksoisuran mahdollistamisesta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on saanut Olympiakomitean kunniamaininnan myönteisestä suhtautumisestaan urheilijoiden kaksoisuran toteuttamiseen. Kunniamaininta myönnettiin JAMKille Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Kuopiossa torstaina 19.9.

20.9.2019

Meillä on vientiä! Suomalaiset elintarvikkeet kiinnostavat maailmalla

Suomesta viedään Saksaan vuosittain jopa 88 miljoonan euron arvosta ruokaa ja juomia. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK järjesti tammikuussa 2019 suuren markkinointitempauksen Suomen ruokabrändin puolesta, kun sitä vietiin maailman suurimmille ruokamessuille Berliiniin. Minkälaisia kokemuksia ja tuloksia elintarvikealan yrittäjät saivat messuilta? Mitä mahdollisuuksia kansainväliset markkinat antavat ja miten ekologisuus osoitetaan suomalaisen ruoan yhtenä menestystekijänä?

19.9.2019

Syksyn yhteishaku päättyi 18.9. – JAMKiin haki kaikkiaan 1 264 nuorta ja aikuista

Syksyn 2019 yhteishaku päättyi keskiviikkona 18.9. klo 15.00. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) oli tarjolla 120 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoon tähtääville (sairaanhoitaja, kätilö, agrologi ja logistiikan insinööri) ja 40 opiskelupaikkaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tavoitteleville (Biotalouden kehittäminen, Full Stack Development). JAMKiin haki yhteensä 1 264 nuorta ja aikuista, joista 672:lle JAMK oli ensisijainen vaihtoehto.

16.9.2019

Artesaaniruoassa näkyy sydän ja sielu! Artesaaniruoka SM 2019 -kilpailun voittajat selvillä

Artesaaniruoka SM 2019 -kilpailu käytiin viikonloppuna 13.-14.9. Jyväskylässä. Kilpailun järjesti Jyväskylän ammattikorkeakoulu yhteistyössä Suomen artesaaniruoka ry:n ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Kisassa arvioitiin 122 kilpailutuotetta 62 yritykseltä. Mukana oli yrityksiä Suomen lisäksi myös Virosta ja Latviasta.

12.9.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto selvittävät yhteistyössä yritysten ekologista kestävyyttä

Osana Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Kohti planetaarista hyvinvointia –yhteishanketta toteutetaan yrityksille suunnattu kysely, jossa kartoitetaan yritysten ekologiseen kestävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Haluamme rohkaista yrittäjiä - toimialasta, yritysmuodosta tai yrityksen koosta riippumatta – jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään ekologisesta kestävyydestä liiketoiminnassaan. Miten se toteutuu nyt? Mikä sitä edistää, mikä estää? Kysely on auki 30.9.2019 asti.

12.9.2019

Get outta town and study abroad!

The Additional Application Period for JAMK degree students to Study Abroad in Spring 2020 is open September 1- 30!

9.9.2019

Artesaaniruoan mestaruutta Jyväskylässä tavoittelee yli 60 yritystä runsaalla 120 tuotteella

Jyväskylän Artesaaniruoka SM 2019 -kilpailuun 13.-14.9.2019 on ilmoittautunut yli 60 yritystä yli 120 tuotteella. Mukana on muutama yritys myös Virosta ja Latviasta.

5.9.2019

Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat laajasti – syksyllä käyttöön yksi yhteinen valintakoe

Kaikkien ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe on käytössä ensi kertaa.

5.9.2019

Työssä tarvittavaa osaamista mentoroinnin avulla

Työelämä kaipaa entistä enemmän tekijöitä, joilla on valmiuksia monikulttuurisissa työyhteisöissä toimimiseen. Toisaalta työelämässä vaaditaan perehdyttämis- ja ohjaustaitoja, koska suuri osa ammatillisista opinnoista toteutuu jo nyt käytännön työelämässä.

3.9.2019

Kuhina pelialan ympärillä jatkuu Jyväskylässä: JAMK rakentaa Keski-Suomeen e-urheilun keskusta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ryhtyy rakentamaan Keski-Suomeen e-urheiluvalmennuksen ja -toiminnan keskusta, jonka ympärille luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Keskus suunnitellaan osaksi vuonna 2020 avattavaa Digi & Game Centeriä.

2.9.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulu kehittämään korkeakoulutuksen esteettömyyttä Nepalissa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ammatillinen opettajakorkeakoulu on saanut merkittävän hankerahoituksen, jolla se koordinoi korkeakoulutuksen esteettömyyttä kehittävää hanketta Nepalissa 2019-2022. Kolmen eurooppalaisen ja kolmen nepalilaisen korkeakoulun yhteistyössä edistetään nepalilaisten yhdenvertaista oikeutta korkeakoulutukseen.

2.9.2019

Syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 4.9.2019

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 4.9.2019. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla 120 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoa havitteleville sekä 40 opiskelupaikkaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtääville.

30.8.2019

Lukuvuoden avajaiset toivottivat JAMKin uudet opiskelijat tervetulleeksi

Jyväskylän Paviljonkiin kerääntyi n. 1300 uutta JAMKin opiskelijaa, kun lukuvuosi 2019-2020 startattiin perinteisillä avajaisilla tiistaina 27.8.

28.8.2019

E-kirjat tutuksi

Kirjasto on hankkinut jamkilaisten käyttöön yli 200 000 e-kirjaa.

28.8.2019

Avoin ammattikorkeakoulu vastaa toimitila- ja kiinteistöalan kipeään koulutustarpeeseen

Jyväskylän, Tampereen ja Laurean ammattikorkeakoulut toteuttavat yhdessä koulutuksen, jossa kehitetään toimitila- ja kiinteistöalalla toimivien osaamista. Ala kärsii sekä työvoimapulasta että alan nopean kehityksen mukanaan tuomista osaamishaasteista.

26.8.2019

Rakennuskonepäälliköt ry palkitsi JAMKin Teknologiaosaamisen johtamisen opinnäytetyön

Tänään maanantaina 26.8.2019 Rakennuskonepäälliköt ry luovutti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Teknologiaosaamisen johtaminen YAMK-tutkinnosta valmistuneelle Timo Pitkäselle 500€ stipendin ansioituneesta opinnäytetyöstä, joka liittyi koneohjausaineistojen laatimisen kehittämiseen.

23.8.2019

Biotaloudella kestäviä ratkaisuja tulevaisuuteen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Biotalousinstituutissa katsotaan tulevaisuuteen innostuneina. Puun monipuoliset käyttömahdollisuudet ja muut biotalousalan innovaatiot vahvistavat näkymiä kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaisesta yritystoiminnasta. Biotalousalan koulutus on tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä asemassa. Biotalousinstituutti järjestää maksuttoman ja kaikille avoimen Tulevaisuuden biotalous –seminaarin Puumessuilla Jyväskylän Paviljongissa (Lutakonaukio 12, 40100 Jyväskylä) keskiviikkona 4.9.2019 klo 10 alkaen.

21.8.2019

Musiikkikampuksen kirjasto on avoinna laajennusrakentamisen aikana

Kirjaston toiminta jatkuu pääosin normaalisti.

20.8.2019

Katkos hakutoimiston ja kirjaston puhelinnumeroissa torstaina 22.8.2019

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston ja hakutoimiston puhelinnumeroissa esiintyy katkoksia torstaina 22.8.2019 klo 8.00-12.00 välisenä aikana.

19.8.2019

Ensimmäiset ylemmän korkeakoulututkinnon JAMKissa suorittaneet valmistuivat Kazakstanissa – valmistuneilla merkittävä rooli sairaanhoitajakoulutuksen kehittämisessä

Ensimmäiset 14 JAMKin opiskelijaa saavat Kazakstanissa sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tänään maanantaina. Tilauskoulutus on toteutettu yhteistyössä Kazakh Medical University of Continuing Education:n (KazMUCE) kanssa. Kyseessä on kaksivuotinen toteutus, jossa JAMKin ja LAMKin hoitotyön asiantuntijat ovat opettaneet yhdessä kazakstanilaisten kollegoidensa kanssa. Opiskelu on tapahtunut Kazakstanissa, Suomessa ja verkon välityksellä.

6.8.2019

JAMKin insinöörikoulutukset alkavat Äänekoskella

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) insinöörikoulutuksia järjestetään ensimmäistä kertaa Äänekoskella vuoden 2020 alussa. Tarjolla on kaksi koulutusta: sähkö- ja automaatiotekniikka sekä logistiikka. Äänekosken kaupunki tukee opiskelua, ensimmäiset 10 opintopistettä ovat ilmaisia äänekoskelaisille opiskelijoille.

2.8.2019

New boost for the game industry: Digi & Game Center to Jyväskylä

The gaming industry in Jyväskylä is gaining new momentum as JAMK University of Applied Sciences, Expa Game Business Co-Operative and Jykia Ltd. join forces in order to establish a digital and game center in the city. Digi & Game Center will be an ecosystem that connects and brings together gaming and digital actors. The goal is to open the Center 1.1.2020.

2.8.2019

Uutta nostetta pelialalle: Digi & Game Center Jyväskylään

Jyväskylän peliala saa uuden sysäyksen eteenpäin, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulu, peliosuuskunta Expa ja Jykia Oy lähtevät viemään eteenpäin kaupunkiin perustettavaa digi- ja pelikeskusta. Digi & Game Center tulee Matarankadulla kokoamaan peli- ja digialan toimijoita yhteen paikkaan. Tavoitteena on avata keskus jo 1.1.2020.

11.7.2019

Erasmus+ funding for the promotion of international cooperation has been allocated

JAMK Erasmus+ mobility budget well over half a million euros

25.6.2019

Artesaaniruoan SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylässä syksyllä 2019 – ilmoittaudu mukaan!

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on saanut järjestettäväkseen artesaaniruoan SM-kilpailut 13.-15. syyskuuta 2019 Jyväskylässä. Tarkoituksena on kehittää ja tehdä artesaaniruokaa tunnetuksi. Kilpailu on avoin suomalaisille, pohjoismaisille ja Baltian maiden osallistujille. Kilpailukategorioita on 11 ja luokkia peräti 60 - juomista, marjoista ja kastikkeista aina liha- ja kalatuotteisiin.

19.6.2019

Training Room Hippos -hankkeelle jatkorahoitus vuoteen 2021

JAMKin, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn ja Jyväskylän yliopiston synnyttämän urheiluvalmennuksen, kuormituksen ja palautumisen "Training Room" -konseptin kehittämistä jatketaan uuden EAKR-rahoituksen voimin.

13.6.2019

Ohjelmistoalalla on vetoa – JAMK tarjoaa nopean väylän XR- ja Web-kehittäjäksi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) järjestää syksyllä 2019 XR-kehittäjän ja Web-kehittäjän koulutukset, joihin haki yli 100 henkilöä. Hakijoita koulutuksiin on Suomen lisäksi mm. Afrikasta ja eri puolilta Eurooppaa. Ohjelmistoalan osaajista, ja erityisesti web-kehittäjistä, on tällä hetkellä valtakunnallisesti kova kysyntä. Molemmat koulutukset käynnistyvät syyskuussa ja ovat opiskelijalle maksuttomia kokonaisuuksia.

11.6.2019

Biobord prototype ready for Joint Actions and Innovation Co-operation

RDI2CluB project reached the half-way mark in the end of March 2019. The milestone was celebrated with the release of the prototype of the Biobord platform for test-use in the partnership.

5.6.2019

Talousvesiverkoston desinfiointia harjoitellaan käytännössä – vesiosuuskunnankin kyettävä toimenpiteisiin nopeasti

Vesiosuuskunnissa on oltava valmiudet ja toimintakyky mikrobiologisen saastumisen varalle, mutta tosipaikan tullen käytännön tietämys voi olla hataralla pohjalla. Siksi tilanteita varten on hyvä harjoitella.

3.6.2019

Sisäänkäynti Musiikkikampuksen kirjastoon toistaiseksi Moirislammen puolelta

Myös ulko-oven palautuslaatikko on pois käytöstä, mutta voit palauttaa lainasi Pääkampuksen kirjaston palautuslaatikkoon. Laatikko sijaitsee F-oven vieressä.

3.6.2019

JAMKin tekoälykoulutus täyttyi kolmessa minuutissa – lisätoteutus luvassa jo marraskuussa

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) alkaa syyskuussa 2019 tekoälyyn ja data-analytiikkaan keskittyvä opintokokonaisuus, joka osoittautui hurjasti odotettua suositummaksi. Opintokokonaisuudelle on luvassa lisätoteutuksia tälle ja ensi vuodelle.

29.5.2019

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennus alkaa kesäkuun alussa

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennus alkaa kesäkuun alussa. Jyväskylässä Pitkäkadulla sijaitseva musiikkikampus saa laajennuksessa kaksi lisäosaa. Laajennus mahdollistaa modernit opetustilat, uusitun audio- ja valotekniikan sekä uuden 250 henkilön konserttisalin. Uudet tilat tukevat Suomalaisen musiikkikampuksen asemaa johtavana musiikin ja soveltavan taiteen kehittämisyhteisönä.

24.5.2019

Yhteisvanhemmuuteen oppimassa: Suomen Akatemialta yli neljännesmiljoonan hankerahoitus JAMKille

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on saanut 274 304 euron hankerahoituksen Suomen Akatemialta yhteisvanhemmuutta tarkastelevaan tutkimukseen. Tutkimus toteutetaan konsortiohankkeena Jyväskylän yliopiston kanssa. Konsortion saama rahoitus on yhteensä 560 000 euroa. Yhteistyössä on mukana myös THL ja lukuisia kansainvälisiä kumppaneita.

21.5.2019

JAMKissa uskalletaan kokeilla ja epäonnistua – auditointi toi kiitosta laatujärjestelmästä ja vahvasta kokeilukulttuurista

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) läpäisi kolmannen kansallisen laatuarvioinnin ensimmäisenä suomenkielisenä korkeakouluna. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttamassa korkeakoulujen kolmannen kierroksen laatuauditoinnissa JAMKin vahvuuksiksi nostettiin erityisesti opiskelijakeskeisyys, rohkea kokeilukulttuuri ja monipuoliset oppimisympäristöt.

13.5.2019

JAMKin räjähdeinnovaatio ratkaisi turvatyynyvalmistajan miljardiongelman

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) toteuttamassa ANST-hankkeessa patentoitiin ratkaisu turvatyynyjen kaasuntuottamiseen käytetyn ammoniumnitraatin räjähdysvoiman vakioimiseksi lämpötilavaihteluista riippumatta.

9.5.2019

REC JKL showcase tuo valokeilaan biisintekijät Musiikkikampukselta

Suomalaisen musiikkikampuksen REC JKL – Musiikin luovan tuottamisen showcase järjestetään ensimmäistä kertaa 17.5.2019 klo 10-21 Seminaarinmäellä Boomboxissa. Yleisölle tapahtuma tarjoaa mm. ajankohtaisia keskusteluja, luovaa tekemistä sekä luonnollisesti uutta mielenkiintoista musiikkia ja kovatasoisen showcase-illan.

9.5.2019

Valtionhallinto harjoittelee kansallisessa kyberturvallisuusharjoituksessa Jyväskylässä

Kyberturvallisuuden tutkimus-, kehitys- ja koulutuskeskus JYVSECTEC (Jyväskylä Security Technology) järjestää yhdessä Turvallisuuskomitean sihteeristön kanssa Kansallisen kyberturvallisuusharjoituksen 2019 valtionhallinto (KYHA19vh) 20.-24.5.2019 Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutissa.

8.5.2019

Toisen asteen opiskelijoiden luonnontieteiden ja matematiikan osaamisesta opettajilla valtakunnallinen huoli

Oppimisen ja opettamisen haasteita pohditaan 9.-10.5.2019 Jyväskylän ammattikorkeakoululla järjestettävillä MaFyKe –päivillä, jonne kokoontuu opettajia ympäri Suomen.

8.5.2019

Hyvää yhdessä: JAMK tukee sosiaali- ja terveysalan pienyrittäjien kasvumahdollisuuksia

Maaseudun väki ikääntyy ja ihmiset muuttavat lähelle palveluja. Muutokset sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä edellyttävät nykyisiltä palveluntuottajilta uusiutumiskykyä ja jatkuvan kehittämisen kulttuuria. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Hyvää yhdessä –hankkeessa parannetaan maaseudun hyvinvointialan mikro- ja pienyritysten toiminta- ja kasvuedellytyksiä Keski-Suomessa.

7.5.2019

Erikoistumiskoulutuksella vaativan erityisen tuen asiantuntijaksi

Syksyllä 2019 käynnistyy JAMKissa ensimmäinen ammatillisen koulutuksen Vaativan erityisen tuen erikoistumiskoulutus (30 op). OKM:n tuella järjestettävä erikoistumiskoulutus on osallistujille maksuton.

6.5.2019

Tutustu FINNIPS-verkoston 10-vuotisjuhlajulkaisuun!

FINNIPS-verkoston (Finnish Network for International Programmes) neljäs julkaisu “Attracting Global Talents. FINNIPS network’s ten years of enhancing internationalisation” on julkaistu 6.5.2019.

6.5.2019

JAMKilla käynnissä ennätysmäärä tutkimus- ja kehitysprojekteja – tule tutustumaan niihin ProjektiTorille!

Robotit tulevat töihin, betoni muuttuu vihreäksi ja mustasotilaskärpäsestä koulitaan kiertotalouden mallioppilasta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) projekteissa tehdään vaikuttavaa tutkimus- ja kehitystyötä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Vuonna 2018 projekteja oli käynnissä lähes 150! Osaan niistä voit tutustua ProjektiTorilla Eurooppapäivänä 9.5.2019 JAMKin Rajakadun kampuksella.

24.4.2019

Ei valintakoetta, vaan valintakurssi – parhaat saavat tutkintopaikan

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) kokeillaan ensimmäistä kertaa tutkintokoulutuksen yhteydessä valintaa kurssisuorituksen perusteella. Yhteishaussa Tieto- ja viestintätekniikan monimuotokoulutukseen hakeneet osallistuvat web-tekniikan (4 op) verkkokurssille, josta 25 parhaiten suoriutunutta saa tutkintopaikan.

15.4.2019

Luonnontuotealasta elinvoimaa –tapahtumassa palkittiin luonnontuotteiden keruumenetelmien uusia ideoita

Luonnonmukaisuutta ja terveysvaikutteisuutta korostavat trendit ja villiyrttihuuma ovat saaneet aikaan luonnontuotealan uuden tulemisen. Kasvava ala tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita, jotta yritykset kykenevät tarttumaan niin kotimaan kuin maailmankin markkinoiden kasvavaan kysyntään.

5.4.2019

Jyväskyläläiset opiskelijat lähtevät Turkuun kilpailemaan parhaan myyjän tittelistä

Valtakunnalliseen ammattikorkeakouluopiskelijoiden Best seller Competition -myyntikilpailuun osallistuu kolme Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) opiskelijaa. Kilpailu huipentuu Turussa 11. huhtikuuta käytävään finaaliin, jossa opiskelijoiden tehtävä on myydä digitaalisen markkinoinnin palvelu kuvitteellisen yrityksen ostajalle.

4.4.2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi: JAMK kolmanneksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi keskiviikkona 3.4. klo 15.00. Vetovoimaisuusluvulla mitattuna JAMK oli Suomen kolmanneksi suosituin ammattikorkeakoulu.

29.3.2019

JAMK tops national statistics concerning international activity

Recently published statistics reveal that amongst all Finnish UASes JAMK exchange students have completed the most credits abroad

27.3.2019

CampusOnline vie ammattikorkeakoulujen opintoja verkkoon

CampusOnline verkkopalvelu tarjoaa ammattikorkeakoulujen opiskelijoille mahdollisuuden opiskella 100-prosenttisesti ja ympärivuotisesti myös verkossa. Opiskelijat voivat valita maksuttomasti itseään kiinnostavia opintoja muiden ammattikorkeakoulujen verkko-opinnoista ja sisällyttää ne omiin tutkintoihinsa.

25.3.2019

Kotikuntoutus uudistuu – vai uudistuuko? Valtakunnalliset kotikuntoutuksen verkostopäivät Jyväskylässä 27.-28.3.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) järjestämät ensimmäiset valtakunnalliset kotikuntoutuksen verkostopäivät (27.-28.3.2019) kokoavat yhteen kotihoidoissa työskentelevät fysio- ja toimintaterapeutit sekä näiden alojen koulutuksesta ja tutkimuksesta sekä kehittämistyöstä vastaavat tahot ensimmäisen kerran kotikuntoutuksen teeman ympärille.

22.3.2019

Robotit tulevat maalle: RoboCountryside käynnistyy – tule tutustumaan robotiikan mahdollisuuksiin!

Robotiikkataidoista muodostuu tulevaisuudessa uudenlainen kansalaistaito, joka mahdollistaa niin yksilöiden kuin yhteisöjen ja yritysten menestymisen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) hallinnoima RoboCountryside –hanke tähtää robotiikan mahdollisuuksiin Keski-Suomen kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden parantamiseksi. Hankkeen kick off -tilaisuus järjestetään 25.3.2019 Petäjävedellä.

21.3.2019

JAMKin tradenomiopiskelijat kisasivat kovimman myyntitykin tittelistä

Myynnillä Suomi nousuun! Näihin talkoisiin ollaan lähdetty mukaan myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK), kun nuorista myyjälupauksista on kevään aikana valmennettu tulevia myynnin moniottelijoita. Torstaina JAMKissa käydyssä Value Selling-kilpailussa otettiin mittaa myyntitaidoissa.

21.3.2019

JAMKin varainhankinnan tuloksesta liki puoli miljoonaa euroa valtion vastinrahaa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) saa valtion myöntämää vastinrahoitusta 487 428,63 euroa. Vastinrahoitus on määräytynyt suhteessa varainhankinnalla kerättyyn yksityiseen rahoitukseen. JAMK jatkaa varainhankintaa vuoden 2019 loppuun.

21.3.2019

JAMKin avoin AMK ennätystulokseen – toiminta laajenee maakunnassa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin vuonna 2018 kaikkiaan 15 805 opintopistettä, mikä on yli 2000 opintopistettä enemmän kuin aiempi, edellisvuonna tehty ennätystulos. Myös opiskelijamäärä on kasvanut. Valtakunnallisesti JAMK oli avointen AMKien joukossa viidenneksi suurin Kaakkois-Suomen sekä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen jälkeen.

21.3.2019

Kuvakisa keskisuomalaisesta ruuasta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Keski-Suomen liitto, Keskisuomalainen ja YLE Jyväskylä järjestävät 18.3. - 4.4.2019 #makujenkeskisuomi -valokuvakilpailun. Kisaan haetaan luovia, oivaltavia, hauskoja, juhlavia, arkisia ja/tai persoonallisia valokuvia, joiden aiheena on keskisuomalainen ruoka.

20.3.2019

JAMKin tradenomiopiskelijat kisaavat kovimman myyntitykin tittelistä 21.3.

Myynnillä Suomi nousuun! Näihin talkoisiin ollaan lähdetty mukaan myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK), kun nuorista myyjälupauksista on kevään aikana valmennettu tulevia myynnin moniottelijoita. Tämän viikon torstaina JAMKissa etsitään jälleen parasta myyjää. Mittaa myyntitaidoista otetaan Value Selling -kilpailussa.

19.3.2019

Verkkopelitapahtuma Stage 142 tulee taas – ohjelma laajenee e-urheiluseminaarilla

Keski-Suomen pitkäikäisin verkkopelitapahtuma Stage 142 järjestetään jo kymmenettä kertaa. Alkujaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opiskelijoiden ja nyttemmin Jyväskylän eSports-Seuran järjestämä Stage 142 tarjoaa tulevana viikonloppuna myös peliaiheisen seminaarin, joka on toteutettu Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä.

18.3.2019

Korkeakoulujen yhteishaun toinen vaihe alkaa keskiviikkona 20.3.

Korkeakoulujen kevään yhteishaun toinen vaihe alkaa keskiviikkona 20.3. ja jatkuu 3.4.2019 klo 15.00 saakka. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) on tarjolla noin 1200 aloituspaikkaa seitsemällä eri alalla, joista ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin johtavia koulutuksia tarjotaan 290:lle aikuisopiskelijalle. Uutena YAMK-tutkintona JAMK tarjoaa energialiiketoiminnan johtamisen tutkinto-ohjelmaa.

14.3.2019

Tutkimus: Ikääntyneiden IKKU-kuntoutus toimii, hakuvaihetta kehitettävä

Kelan ikääntyneiden IKKU-kuntoutus on toimivaa ja se voi olla ikääntyneelle koko loppuelämän mullistava kokemus. IKKU-kuntoutusta on tutkittu  monimenetelmällisesti Jyväskylän ammattikorkeakoulun sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta.

Näytä lisää