uutinen 9.4.2020

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään etäkokeena poikkeusolojen takia. Ammattikorkeakouluihin oli 1.4. päättyneessä yhteishaussa 92 000 hakijaa. Heistä 75 000 ilmoittautui yhteishaussa valintakokeeseen.

Päätöksen perustana on tahto olla vaarantamatta hakijoiden ja henkilökunnan sekä heidän läheistensä terveyttä. Koronaepidemian etenemisestä ei ole ennusteita, joten valintakokeen siirtämistä toiseen ajankohtaan turvallisesti toteutettavaksi ei voi ennakoida.

Valintakoe järjestetään kesäkuun alussa yhtenä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Ammattikorkeakoulut ovat yhdessä kehittäneet opiskelijavalintoja useita vuosia, ja ammattikorkeakouluilla on kyvykkyys digitaalisen kokeen järjestämiseen myös etänä.

Ammattikorkeakoulut pitävät tärkeänä, että hakijalla on todistusvalinnan rinnalla muitakin väyliä tulla valituksi tutkintoon johtavaan koulutukseen.

Ammattikorkeakoulut valitsevat noin puolet opiskelijoista todistusvalinnalla. Hakukohteen mukaan todistusvalinnalla täytetään 20-80 prosenttia aloituspaikoista. Todistusvalinnan laajentaminen ei olisi taannut hakijoiden yhdenvertaista kohtelua.

Hakeneiden joukossa oli 33 000 henkilöä, joiden todistusta ei voida pisteyttää samaan tapana kuin ylioppilastutkintojen tai 1.8.2015 jälkeen suoritettujen ammatillisten perustutkintojen todistuksia. Tähän joukkoon kuuluu henkilöitä, joilla on tuota vanhempi ammatillinen perustutkinto, opistoasteen tutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto, ulkomailla suoritettu tutkinto tai suoritettu lukion oppimäärä ilman ylioppilastutkintoa.

Valintakokeiden muutos ei vaikuta opintojen aloittamisen aikaan eikä siten opiskelijoiden oikeuteen saada opintotukea.

Lue Arenen alkuperäinen tiedote.