jamk.fi
20.11.2018

Koasilta 20 000 lahjoitus Jyväskylän ammattikorkeakoululle

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas on lahjoittanut 20 000 euroa Jyväskylän ammattikorkeakoululle.

– Koasin asukkaista 36 prosenttia on ammattikorkeakoulun opiskelijoita, siksi JAMKin menestys nyt ja tulevaisuudessa on meille tärkeää. Haluamme myös rohkaista muita alueen yrityksiä lahjoituksiin. Korkeakoulujen merkitys koko Jyväskylän elinvoimaisuudelle on valtava, toteaa Koasin toimitusjohtaja Matti Tanskanen.

– On hienoa, että JAMKin tärkeä yhteistyökumppani Koas tukee lahjoituksellaan kehitystyötämme. Yksi keskeisimmistä vetovoimatekijöistämme ovat kohtuuhintaiset asunnot, joita Koas pystyy tarjoamaan jopa ydinkeskustasta, rehtori Jussi Halttunen iloitsee.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu aloitti varainhankintakampanjan helmikuun alussa 2018. Lahjoittajat ovat mukana kehittämässä Keski-Suomen ja koko maan kilpailukykyä. Lahjoitus on sijoitus: varainhankinnan avulla JAMK pystyy ottamaan vahvoja uusia askeleita parempana osaamisen tuottajana ja kehittämisen kumppanina.

Ammattikorkeakoululle tehdyt lahjoitukset käytetään koulutuksen kehittämiseen ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Yli 10 000 euron lahjoitukset voidaan kohdentaa suoraan tietylle koulutusalalle. Valtio on varannut vastinrahoitukseen yhteensä 24 miljoonaa euroa. Vastinraha jaetaan ammattikorkeakouluille kerättyjen varojen suhteessa. Tämä vastinraha rahastoidaan ja sen mahdollisia sijoitustuottoja voidaan kohdentaa korkeakoulun kehittämiseen.

Lisätietoja:
Matti Tanskanen, toimitusjohtaja, etunimi.sukunimi@koas.fi, 050 545 0010, Koas

Jussi Halttunen, rehtori, etunimi.sukunimi@jamk.fi, 0400 644 913, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö sr (KOAS) tarjoaa edullista ja turvallista vuokra-asumista opiskelijoille. Koasilla on koti noin 4 000 opiskelijalle. Säätiön taustalla ovat Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY), Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO sekä ammattiopiston opiskelijakunta JAMO. www.koas.fi

Jaa

Takaisin