jamk.fi
12.4.2017

Yhteisömuusikko hyödyntää musiikkia hyvinvoinnin edistämisessä

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa käynnistyy uusi yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus syksyllä 2017. Opinnot antavat valmiuksia suunnitella ja toteuttaa musiikkitoimintaa erilaisissa yhteisöissä hyvinvoinnin edistämiseksi. Koulutus on tarkoitettu erityisesti musiikki-, kasvatus- sekä sosiaali- ja terveysalan soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneille.

– Erikoistumiskoulutus soveltuu esimerkiksi sosionomeille, kuntoutuksen ohjaajille, musiikkipedagogeille tai kanttoreille. Tärkeintä on se, että hakijalla on musiikillista osaamista kuten laulattamisen ja säestämisen taitoja, JAMKin musiikkikasvatuksen lehtori Leena Pantsu kertoo.  

– Musiikki vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti hyvinvointia parantavalla tavalla. Passiivisesta kuuntelijan roolista on siirrytty aktiivisen tuottamisen puolelle. On tärkeää, että löytyy osaajia, jotka menevät eri yhteisöihin musisoimaan ja  näin ollen mahdollistavat eri asiakasryhmien aktiivisen osallistumisen.

Yhteisömuusikot työskentelevät monialaisissa verkostoissa ja yhteisöissä, kuten vanhustenhuollossa, kehitysvammaisten palvelutoiminnassa tai lapsi- ja nuorisotyössä. Opinnoissa profiloidutaan musiikkiterapiaan ja sen soveltavaan käyttöön.

Erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon suorittaneille ja työelämässä jo toimiville suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä opintoja. Koulutuksia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Ne täydentävät tutkintoon johtavaa koulutusta. Koulutuksen laajuus on vähintään 30 opintopistettä. Opinnot voi suorittaa työn ohessa.

Haku yhteisömuusikon erikoistumiskoulutukseen jatkuu 21.4. asti.

Lue lisää

Lisätietoja:
Leena Pantsu, lehtori, 040 510 5062, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, musiikin koulutus

Takaisin