jamk.fi
20.9.2016

Vielä ehtii mukaan harjoitusmusiikkiopistoon!

Uusi lukuvuosi on alkanut myös harjoitusmusiikkiopistossa ja nyt uusia harjoitusoppilaita kaivataan etenkin sähköbassoon. Ilmoita itsesi, lapsesi tai sukulaisesi mukaan!

Harjoitusmusiikkiopistossa voit opiskella useiden eri instrumenttien soittamista. Otamme oppilaiksi sekä vasta-alkajia että aiemmin soittoa/laulua harrastaneita. Oppilaan tulee olla vähintään 5-vuotias, lauluun vähintään 15-vuotias. Yläikärajaa ei ole.

Instrumenttiopettajina toimivat musiikin koulutusohjelman musiikkipedagogiopiskelijat ja opetusta ohjaa harjoittelusta vastaavat opettajat. Viikoittaisen oppitunnin pituus on 60 minuuttia. Opiskeluoikeus on pääsääntöisesti vuodeksi kerrallaan. Opiskelun kestoon vaikuttaa opetusharjoittelijan harjoittelujakson pituus. Myös tarjolla olevat instrumenttivaihtoehdot vaihtelevat opetusharjoittelijoiden mukaan.

Harjoitusmusiikkiopistossa pyritään antamaan mahdollisuus edetä musiikin alkeisopetuksesta musiikkiopiston perustasolle. Opintojen aikana voi tehdä Suomen musiikkioppilaitosten liiton vaatimusten mukaisia tasosuorituksia.

Lue lisää

Takaisin