jamk.fi
13.6.2016

Suosittu kurssi tulee taas: nuoret pelintekijät JAMKilla 15.-17.6.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutus järjestää kolmipäiväisen pelikurssin 3.-9.-luokkalaisille 15.-17.6. Koulutukseen osallistuu 52 nuorta. Osallistujat voivat lähtötason mukaan osallistua joko Level 1 tai Level 2-kurssille.

Level 1:ssa tutustutaan käytettäviin ohjelmistoihin ja toteutetaan esimerkkipeli. Kurssilainen tekee lisäksi ohjatusti oman pelin joko oman idean pohjalta tai valmiita mallipohjia hyödyntäen. Pelissä käytettävän pelihahmon hän suunnittelee ja luo itse. Pelit siirretään lopuksi web-palvelimelle, jotta niitä voidaan pelata selaimella verkon ylitse.

Level 2 on tarkoitettu niille, jotka ovat käyneet Level 1:n tai joilla on aiempaa kokemusta pelinkehittämisestä. Tavoitteena tehdä mobiililaitteella pelattava peli, jossa on useampi taso tai peliruutu. Peleihin voidaan toteuttaa joitakin kehittyneempiä ominaisuuksia.

Ohjaajina toimivat tietojenkäsittelyn lehtorit sekä opiskelijat.

– Kurssi kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja loogista ajattelukykyä. Tällaisten taitojen opetukseen ei olla peruskoulussa perinteisesti keskitytty. Aikaisempien palautteiden perusteella nuoret kokevat pelikurssilla oppimisen hauskana viihteenä, koulutuksesta vastaava lehtori Tommi Tuikka kertoo.

JAMKissa on mahdollista keskittyä opinnoissa pelialaan ja oman pelialan yrityksen toiminnan käynnistämiseen. Toisesta opiskeluvuodesta lähtien opiskelijat voivat suuntautua pelituotteen kehittämiseen. Opinnot voi sen jälkeen tehdä suoraan oman yrityksen hyödyksi.

Median edustajat ovat tervetulleita tapaamaan nuoria erityisesti kurssin päätöspäivänä 17.6., jolloin pelejä valmistuu.

Lue lisää

Lisätietoja:
Tommi Tuikka, lehtori, 040 76 42 558, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, liiketoimintayksikkö

Takaisin