jamk.fi
3.2.2016

Koulutusvientiyhtiö Educluster Finland kasvaa ja tekee hyvää tulosta

EduCluster Finland Oy:n vuoden 2015 tulos oli erinomainen. Yhtiön liikevaihto kasvoi liki kahdeksaan miljoonaan euroon. Yhtiö teki 40 % edellisvuotta suuremman liikevaihdon ja 30 % edellisvuotta paremman tuloksen. Yhtiön tilauskanta on tällä hetkellä yli 18 milj. euroa ja uusia sopimuksia ollaan koko ajan valmistelemassa ja neuvottelemassa.

EduCluster Finland Oy (ECF) on yksi Suomen johtavista koulutuksen vientitoimijoista maailmalla. Yhtiön päämarkkina-alueet ovat Persianlahden alue, Itä-Aasia ja Etelä-Amerikka. ECF:lla on sivuliikkeet Qatarin Dohassa ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien Abu Dhabissa sekä toimisto Kiinan Shanghaissa. Yrityksen asiakkaat ovat kiinnostuneita suomalaisen peruskoulun mallikouluista omissa maissaan, opettajien ja oppilaitosjohdon ammattitaidon nostosta ja maansa koulutusjärjestelmän täsmäkehittämisestä suomalaisin opein. Voimakkaasti kasvavana liiketoiminta-alueena on ammatillisen koulutuksen osaamisen vienti.

– Yrityksen omistajien, Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, tahtotila perustamisesta lähtien on ollut suomalaisen koulutusosaamisen kaupallistaminen. Tulos osoittaa, että yritys etenee määrätietoisesti tässä suunnassa. Tuloksentekokyky tarkoittaa myös, että hallitus pystyy tänä vuonna esittämään yhtiökokoukselle aikaisempaa parempaa osingonjakoa, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tarja Pietiläinen.

– Olemme saavuttaneet viiden vuoden aikana merkittävän jalansijan Persianlahden alueella. Vuoden 2015 aikana kirkastuivat näkymät erityisesti ammatillisen koulutuksen viennille. Keskeiset päänavaukset on tehty Kiinaan yhdessä suomalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Jan-Markus Holm.

– Kotimaassa koulutusvientiä tekevät organisaatiot hiovat strategioitaan ja kumppanoituvat. Yhteistyöllä ja toiminnan fokuksia hakemalla meidän on mahdollista kasvattaa viennistä merkittävää liiketoimintaa. Avautuva tutkintomyynti lisää mahdollisuuksia.

EduClusterFinland luo uusia työllistymisen ja kansainvälisen asiantuntijuuden vahvistamisen mahdollisuuksia. Yhtiön kansainvälisten liiketoimintojen piirissä työskenteli vuonna 2015 kaikkiaan yli 150 henkilöä.

– Asiantuntijapooli on todella laaja ja merkittävä. Olemme kuitenkin tunnistaneet, että kriittinen menestystekijä on viime kädessä asiantuntijoiden osaamisen syvyys ja osuvuus. Meillä on jälleen suuret rekrytoinnit käynnissä ja osaajia haetaan Persianlahden ohjelmiin erityisesti opettajiksi ja koulujen pedagogisiksi kehittäjiksi. Jo pelkästään alueen ohjelmiemme opettajavakansseissa työskentelee pitkälti toistasataa opettajaa vuositasolla, kertoo liiketoimintajohtaja Elise Tarvainen.

– Kasvunäkymien myötä myös liiketoimintahenkilöiden rekrytoimiseen yritykseen on paineita, lisää Holm.

EduCluster Finland Oy:n pääomistaja on Jyväskylän yliopisto ja muut omistajat ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä JAO.

Lisätietoja:
Jan-Markus Holm, toimitusjohtaja, 040 136 3900, EduCluster Finland Oy

Jaa

Takaisin