jamk.fi
5.11.2015

Suomen Yrityskehitykselle kumppanuuksia Kasvukiihdyttämöön

Suomen Yrityskehityksen Kasvukiihdyttämö laajenee ja on saanut ensimmäiset kumppanit. JAMK, Jyväskylän yliopisto, ja Jykes ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Osapuolten yhteinen tavoite on auttaa kansainvälistä menestystä tavoittelevia kasvuyrityksiä ja huolehtia, että osaaminen entistä varmemmin ja nopeammin muuttuu kasvavaksi yritystoiminnaksi. Kasvukiihdyttämö laajenee myös start-up -yrityksille.

Kasvukiihdyttämö on kasvuhakuisille yrityksille tarkoitettu kehitysohjelma, jossa kokeneet yrittäjät ja liikkeenjohtajat auttavat yhtiötä kaksinkertaistamaan liikevaihtonsa ja parantamaan merkittävästi tulostaan alle kahdessa vuodessa. Nyt käynnistyneen yhteistyön myötä toiminta laajenee myös start-up -yrityksille.

Kasvukiihdyttämön asiakkaina on tällä hetkellä kymmenen yritystä mm. Ficonic Solutions, Showell ja Probis Solutions. Nyt alkavan yhteistyön myötä tavoitellaan vuosittain yli kymmentä uutta kasvuyritystä palveluiden piiriin ja merkittävää vaikutusta yritysten kiinnostavuuteen sijoituskohteina.

Suomen Yrityskehitys toimii Jyväskylän lisäksi pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Yhtiön valtakunnallisissa rahoituspaneeleissa kohtaavat vuosittain kymmenet sijoittajat ja rahoitusta hakevat yritykset. Suomen Yrityskehitys tekee yhteistyötä ja hakee kumppanuuksia useiden teollisten toimijoiden kanssa mm. digitalisaation, kyberturvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin sekä clean tech- teollisuuden alueilla.

– Odotan saavani apua erityisesti käytännön kumppanuusneuvotteluissa ja kansainvälisessä kasvussa, sanoo Timo Salminen, Ficonic Solutions Oy:n toimitusjohtaja.

Alueen elinvoimaisuudelle on tärkeää, että yksityiset toimijat, elinkeinoyhtiömme Jykes, JAMK ja Jyväskylän yliopisto tekevät konkreettista yhteistyötä yritystoiminnan hyväksi. Pidän tärkeänä, että kokenut yksityinen toimija panostaa seudun kasvuyrityksiin, toteaa Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Suomen Yrityskehitys on yksityinen kasvuyritysten kehittämiseen erikoistunut yhtiö. Se on palvellut perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien yli 150 yritystä. Yhtiö toimii usealla paikkakunnalla sekä kansainvälisesti. Yhtiö on ollut rakentamassa mm. valtakunnallista Kasvu Open -ohjelmaa sekä Jyväskylän Yritystehdasta. ​​

Lisätietoja:
Jussi Halttunen,  rehtori, 0400 644 913, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

 

 

 

Avainsanat

Jaa

Takaisin