jamk.fi
16.12.2015

Sirpa Laitinen-Väänänen EAPRIL-puheenjohtajaksi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Sirpa Laitinen-Väänänen on valittu kansainvälisen EAPRIL-järjestön puheenjohtajaksi. Järjestö kokoaa tutkijoita, kouluttajia ja työelämän edustajia oppimisen ja osaamisen kehittämisen äärelle. Kasvavan toiminnan ovat löytäneet myös suuryritysten osaamisen kehittäjät.

Belgiassa pääpaikkaansa pitävä EAPRIL-järjestö rakentaa siltaa työelämän ja koulutuksen välille kehittämällä yhteistyötä ja edistämällä käytäntölähtöistä tutkimusta. Vuonna 2006 perustetun järjestön toiminta on viime vuosina ottanut ison harppauksen eteenpäin ja jäsenmäärä on selvässä kasvussa.

– Viime vuosina yritysmaailma on tullut tiiviimmin mukaan toimintaan. Suuryrityksissä satsataan yhä enemmän oppimiseen ja henkilöstön kehittämiseen, tästä käytetään myös nimitystä ”corporate learning”. Konferensseissa ovat olleet pääpuhujina esimerkiksi Danonen ja Siemensin oppimisen ja kehittämisen päälliköt. He kokevat tarvitsevansa tutkivaa näkökulmaa työnsä kehittämiseksi ja sitä he ovatkin saaneet EAPRILista, Laitinen-Väänänen kertoo.

– Itse näen EAPRILin tarjoavan mahdollisuuden verkostoitua soveltavan, käytäntöä palvelevan, tutkivan kehittämisen tekijöiden kanssa. Tarpeet siis nousevat käytännöstä, eli oppilaitosten ja työelämän arjesta aivan kuten ammattikorkeakoulujen TKI-työssä.

EAPRIL tarjoaa jäsenilleen erilaisia kehittämisfoorumeita. Tällä hetkellä foorumeita on käytännössä kolme: verkostoteemaryhmien toiminta (esim. opettajankoulutus ja innovaatiot), julkaiseminen ja levittäminen sekä vuosittain järjestettävä kansainvälinen konferenssi. 

– Mielestäni järjestön foorumit ja yhteisö palvelevat todella hyvin ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa, mikä oli oma motivaationi alun perin liittyä EAPRIL-jäseneksi. Verkostoituminen ja yhteinen kehittäminen hyödyttävät jäseniä ja heidän työyhteisöjään. Puheenjohtajakaudelta odotan mielenkiintoisia haasteita ja kokemuksia sekä uusia verkostoja, joita voin hyödyntää omassa työssäni JAMKissa.

Lisätietoja:
Sirpa Laitinen-Väänänen, yliopettaja, 040 865 8496, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Jaa

Takaisin