jamk.fi
23.9.2015

Kyberturvallisuusosaaminen vahvistuu edelleen Jyväskylässä

Jyväskylällä on valtakunnallisesti merkittävä asema kyberturvallisuuskaupunkina, ja kehitys jatkuu vahvana. Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu kouluttavat kyberturvallisuuden osaajia yritysten tarpeisiin kasvavalla volyymilla. Näkymä työelämään valmistuneilla on erittäin hyvä. Jyväskylässä kyberturvallisuus otetaan huomioon myös kaupunkisuunnittelussa. Jyväskylän Kangas on ensimmäinen suomalainen asuinalue, johon on laadittu oma kyberturvallisuusstrategia ja toimeenpanosuunnitelma.

Jyväskylässä on vahva koulutus- ja tutkimusosaaminen kyberturvallisuuden alalla. Jyväskylän yliopistolla kyberturvallisuuden maisteriohjelmassa aloitti tänä syksynä 27 uutta opiskelijaa vuoden alussa aloittaneiden 20 lisäksi. Lähivuosien tavoitteena on 40 aloituspaikkaa vuosittain. Jatko-opiskelijoita kyberturvallisuuden alalla on 30. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) aloituspaikkoja ylempään AMK-tutkintoon tähtäävään kyberturvallisuusohjelmaan on vuosittain 20. Koulutusohjelma on IT-alalla poikkeuksellisen suosittu, sillä hakijoista vain joka viides saa aloituspaikan. Myös näkymä työelämään on erittäin hyvä.

 – Meidän ohjelmasta valmistuneet työllistyvät käytännössä kaikki. Nämä ovat kovia osaajia ja osaajista on aina pulaa, kommentoi IT-instituutin johtaja Jarmo Siltanen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Jyväskylän yliopisto saa tutkimusrahoitusta kyberturvallisuuteen noin 3 miljoonaa euroa vuosille 2015 - 2016. Tämä tarkoittaa myös uusia työpaikkoja. Tutkijoita palkataan kyberturvallisuuden tutkimustyöhön lisää jo tänä syksynä.  Jyväskylän yliopisto on osa kasvavaa kansallista kyberturvallisuuden ekosysteemiä. Ekosysteemiin kuuluu noin 150 aktiivista yritystä ja noin 2000 teollista työpaikkaa. ICT on valittu yhdeksi Jyväskylän yliopiston profiloitumisalueeksi.

Jyväskylän yliopisto on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä kyberturvallisuusalueella jo pitkään. Tärkeimpiä yhteistyömaita ovat Yhdysvallat, Israel, Viro ja Saksa. Kansainvälisyys tarkoittaa muun muassa professori- ja opetushenkilöstön vaihto-ohjelmia sekä kansainvälistä tutkimusta.

 – Kansainvälinen yhteistyö pitää meidät kehityksen kärjessä kyberturvallisuudessakin. Professori Sudhir Aggarwal Florida State Universitystä kävi elokuussa meillä  Jyväskylässä opettamassa salasanojen murtamista. Itse opetin tänä kesänä kybersodankäyntiä Massachusetts Institute of Technology:ssa (MIT) sekä luennoin kyberturvallisuuden tutkimuksesta ja opetuksesta Florida State Universityssa. Tel Avivin kanssa meillä on jo vuosia jatkunut hyvä yhteistyö. Israel on kyberturvallisuuden johtavia valtioita maailmassa, kertoo dosentti, sotatieteiden tohtori Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta.

Kyberharjoitus turvallisuuden selkäranka

Useat suomalaiset yritykset sekä valtion toimijat, kuten Puolustusvoimat ja Valtori, ovat harjoitelleet Jyväskylän ammattikorkeakoulun kyberturvallisuuden tutkimus-, kehitys- ja koulutuskeskuksessa (JYVSECTEC). Harjoituksissa kehitetään henkilöstön mahdollisuuksia havaita ja ymmärtää toimintaa vaarantavia kyberuhkia sekä lisätä valmiuksia toimia oikein uhkatilanteissa. Harjoitukset toteutetaan suojatussa ja suljetussa ympäristössä, joka on rakennettu vastaamaan internetin todellisia rakenteita (RGCE, Realistic Cyber Securitys Environment).

 – On ilahduttavaa nähdä, että yritysten tietoisuus ja ymmärrys kyberturvallisuuden huomioimisesta on lisääntynyt merkittävästi. Yritykset haluavat kouluttaa henkilöstöään ja varautua kyberuhkiin. Muun muassa S-ryhmä on testannut omia valmiuksiaan meillä. Kyberturvallisuus on aivan ratkaiseva asia lähes missä tahansa liiketoiminnassa. Jos digitalisaation kasvavalla aikakaudella nämä asiat eivät ole kunnossa voi yrityksien liiketoiminnalle koitua nopeasti sekä suuria rahallisia tappioita että liiketoimintaan vakavasti vaikuttavia maineen menetyksiä, kommentoi Jarmo Siltanen.

Jyväskylän kaupunki edelläkävijä kyberturvallisuudessa

Jyväskylän kaupungilla on valtion osoittama rooli kyberturvallisuuden kehittämisessä. Jyväskylän kaupunkiseutu valittiin kyberturvallisuuden vetovastuulliseksi kaupungiksi TEM:n käynnistämässä Innovatiiviset kaupungit 2014 – 2020 –ohjelmassa. Jyväskylän kaupungin uusissa kehittämisalustoissa kyberturvallisuus kuuluu luonnollisena osana suunnitteluun.

 – Kyberturvallisuus on meillä yksi koulutuksen, tutkimuksen ja liiketoiminnan keihäänkärki nyt ja tulevaisuudessa. Jyväskylän korkeakoulut ovat olleet edelläkävijöitä panostaessaan kyberturvallisuuden tutkimukseen ja koulutukseen jo vuosia. Myös Jyväskylän kaupungilla kyberturvallisuus on otettu alusta saakka huomioon kaupunkimme uusissa kehityshankkeissa, kuten Kankaassa ja uudessa sairaalassa. Haluamme olla itse näyttämässä tietä esimerkillämme, kertoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Lisätietoja:
Jarmo Siltanen, IT-instituutin johtaja, 040 716 7282, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT-instituutti

 

 

 

Jaa

Takaisin