jamk.fi
13.8.2015

Metsä Groupin Biotalous Kasvupolun finalistit on valittu

Kasvupolulle mukaan valitut yritykset valikoituivat laajasti eri puolelta Suomea. Yritykset odottavat asiantuntijoilta konkreettista apua kasvuun.

Äänekosken biotalousekosysteemin mahdollisille kumppanuusyrityksille suunnatun Metsä Groupin Biotalous Kasvupolun finalistiyritykset on valittu. Yrityksiä valitsemassa ollut tuomaristo oli mielissään erityisesti hakemusten monipuolisuudesta ja tasosta.

- Mukana on yrityksiä eri toimialoilta. Lisäksi hakijajoukko oli monipuolinen ja korkeatasoinen, kiitteli tuomariston puheenjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutin johtaja Pekka Äänismaa.

- Hakemuksista näkyi, että yritykset ovat valmiita heittäytymään ja ottamaan riskejä kasvun saavuttamiseksi, sanoi Hannu Pirinen Metsä Forestilta.

Keski-Suomen liiton Veli-Pekka Päiväsen mukaan yritykset painottuivat tuotannon eri vaiheisiin.

- Mukana on selvästi kasvunhakuisia yrityksiä, jotka hakevat myös kansainvälistä kasvua, Päivänen painotti.

Äänismaan, Pirisen ja Päiväsen lisäksi tuomaristossa olivat mukana Mika Jokiranta Nordealta, Niklas von Weymarn Metsä Fibreltä, Jari Ihamäki Finnverasta, Sari Åkerlund Ääneseudun Kehityksestä sekä Olli Suontausta Metsä Boardista.

Oikea suunta kasvulle

Yksi Biotalous Kasvupolulle mukaan valituista yrityksistä on Sansox Oy, joka on erikoistunut jätevedenpuhdistukseen. Kehitetyn ja patentoidun prosessin avulla yritys voi varmistaa puhtaamman ja tehokkaamman veden hapettamisen energiatehokkaasti. Toimitusjohtaja Mikael Seppälä odottaa Kasvupolun sparraukselta selkeytystä yrityksen kasvusuunnitelmaan.

- Vedenpuhdistus on elintärkeää monella alalla. Meillä kasvumahdollisuuksia ja –suuntia on monia ja tarvitsemmekin selkeyttä kasvusuunnitelmaamme; mihin markkinasegmentteihin meidän kannattaa keskittyä ja millaisten kumppaneiden kautta löydämme oikeat asiakkaat. Hallitus on asettanut meille tiukan kasvutavoitteen. Tähtäämme 20 miljoonan liikevaihtoon vuonna 2020, Seppälä sanoo.

Helsinkiläisen Sansox Oy:n lisäksi Metsä Groupin Biotalous Kasvupolulle valittiin Akva Filter Oy Joutsasta, BioGTS Oy Jyväskylästä, Biosafe- Biological Safety Solutions Oy Kuopiosta, Carbon Reuse Savonlinnasta, IndustrySim Ltd. Turusta, Kinnulan Konekulma Oy Kinnulasta, Kosken Megawatti Äänekoskelta, Rannan Teollisuuskone Oy Leppävedeltä sekä yksi yritys, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Biotalous Kasvupolun eteneminen

Metsä Groupin Biotalous Kasvupolulle valittujen yritysten kasvusuunnitelmia sparrataan 20.8. ja 3.9. Jyväskylässä pidettävien Kiitoratapäivien aikana. Kasvupolun voittaja julkistetaan 10.9. Metsä Groupin pääkonttorilla järjestettävässä finaalissa. Kaksi Kasvupolun parasta yritystä jatkaa suoraan valtakunnallisen Kasvu Open –kilpailun sparraukseen. Kasvu Open 2015 huipentuu Jyväskylän Paviljongissa 22.-23. lokakuuta.

Valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden Nordean, Finnveran, Soneran ja Technopoliksen lisäksi Biotalous Kasvupolkua ovat mahdollistamassa Metsä Group, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Keski-Suomen liitto, Ääneseudun Kehitys Oy ja Keski-Suomen kauppakamari.

Lisätietoja:
Pekka Äänismaa, johtaja, tuomariston puheenjohtaja, 0400 279 057, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

 

 

 

 

 

Takaisin