jamk.fi
8.12.2014

Tulevaisuuden biotalousyhteiskunta rakennetaan nyt

Biotalouteen perustuvien haja-asutusalueiden yhdyskuntien suunnittelusta ja rakentamisesta kiinnostuneet yritykset, asiantuntijat ja oppilaitosten edustajat kohtaavat Saarijärvellä ke 10.12. klo 9-16.30, paikkana Tarvaalan Biotalouskampus, Tuumalantie 17, Saarijärvi.

– Biotalous on voimakkaasti kehittyvä yhteiskunnan sektori, joka tarvitsee paljon uutta tietoa ja osaajia sekä uusia tuotteita ja palveluita. Biotalous on valittu kansalliseksi strategiseksi painopistealaksi, joka tulee vaikuttamaan alueiden käytön suunnitteluun, arkkitehtuuriin, rakennusteknisiin ratkaisuihin ja biomassa- ja energiavirtojen organisointiin, JAMKin Biotalousinstituutin asiantuntija Markku Paananen kertoo.

Nyt katseet ovat Tarvalaan Biotalouskampuksessa, vireässä ja kehittyvässä biotalouden osaamiskeskittymässä. Vuonna 1867 perustettu kampus aloittaa uuden vaiheen historiassa 2015 käynnistyvien investointien myötä.

– Kampusta kehitetään yritysten ja koulutuksen tarpeista lähtien, ja tavoitteena on havainnollistaa tulevaisuuden biotalousyhteiskunnan rakenteita ja toimintoja sekä tarjota mahdollisuus uusien ratkaisujen testaamiseen, Paananen jatkaa.

Tilaisuudessa kuulet yritysten ja asiantuntijoiden näkemyksiä tulevaisuuden yhteiskunnan suunnittelusta ja biomateriaalien ja designin hyödyntämisestä. Lisäksi voit vaikuttaa Biotalouskampuksen rakentumiseen ja tuleviin palveluihin.

Ohjelma

Lisätietoja:
Markku Paananen, asiantuntija, 0400 121 989, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Takaisin