jamk.fi
4.9.2014

Syksyn yhteishaussa 60 opiskelupaikkaa sosiaali- ja terveysalalle

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla 20 aloituspaikkaa kätilön ja 40 sairaanhoitajan tutkinto-ohjelmaan syksyn yhteishaussa 8.- 22.9.2014.

Kätilöopinnot suoritetaan päivätoteutuksena, mikä edellyttää osallistumista opintoihin arkipäivisin. Sairaanhoitajakoulutuksen aloituspaikoista puolet on varattu päiväopintoihin ja puolet työn ohessa suoritettaviin opintoihin. Monimuotototeutuksessa opiskellaan enimmäkseen verkossa. Opintoihin kuuluu lisäksi kaksi lähiopetuspäivää kuukaudessa sekä harjoittelua.

– Lähiopetuksessa harjoitellaan esimerkiksi hoitotyön menetelmiin ja ergonomiaan liittyviä taitoja, joita ei verkon välityksellä voida oppia. Lisäksi syyslukukaudella on kaksi ja kevätlukukaudella kolme viikon mittaista kontaktiopetusjaksoa yhdessä päiväopiskelijoiden kanssa, koulutuspäällikkö Leena Liimatainen kertoo.

Sosiaali- ja terveysalan alemman tutkinnon suorittaneet, esim. lähihoitajat voivat monimuoto-opinnoissa hakea hyväksilukuja aiemmin hankitun osaamisen perusteella ja näin nopeuttaa opintojaan.

Korkeakouluun haetaan nyt ensimmäistä kertaa Opintopolku-palvelun kautta.

– Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan samassa korkeakoulujen yhteishaussa, yhdellä lomakkeella, hakuneuvoja Raisa Sarén JAMKista kertoo.

Hakijan on mahdollista saada yksi korkeakouluopiskelupaikka. JAMKiin valittujen nimet julkaistaan viimeistään 25.11.

Hakuaika korkeakoulututkintoihin on 8. - 22.9.2014 klo 15. Hakeminen tapahtuu osoitteessa opintopolku.fi.

Lisätietoja:
Leena Liimatainen, koulutuspäällikkö, 040 837 7710, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointi
Hakijapalvelut, 040 556 0409, hakijapalvelut(a)jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

Jaa

Takaisin