jamk.fi
30.10.2013

Vastuullista johtamista, talk show -sarjan avaus

Uudistava johtaminen – Innostava työyhteisö Talk Show 1/3 23.9.2011

  Uudistava johtaminen –hankkeen avaustilaisuus järjestettiin 23.9.2011 Survo-Korpelan kartanossa, vanhassa Korpelan tuvassa tunnelmallisen takkatulen loimussa. Tilaisuuden teemana oli innostava työyhteisö ja pääalustajana toimi Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen. Vanhasen alustuksen jälkeen pidettiin Talk Show -osuus, jossa panelisteina toimivat toimitusjohtaja Sami Kettunen Samcom Oy:sta, osaamispäällikkö Elina Lillstrang Yritysten Taitava Keski-Suomi/JAO:sta, ammattiyhdistysaktiivi Ari Liukkonen Kirjapaino Karista sekä Matti Vanhanen Perheyritysten liitosta.

Tilaisuudessa virisi innokas keskustelu työurien parantamisen ja pidentämisen teeman ympärille, sillä paikalla oli melkein neljäkymmentä aiheesta kiinnostunutta yritysmaailman edustajaa. Yhdeksi merkittäväksi keskustelunaiheeksi nousi eri sukupolvien väliset erot suhtautumisessa työntekoon ja uraan sekä siihen, miten näitä eri sukupolvia tulisi johtaa.

Seuraava Talk Show -sarjan tilaisuus pidetään maalis- huhtikuussa 2012.

Seuraa Uudistavan johtamisen kuulumisia hankkeen nettisivuilta, täältä.

Jaa

Takaisin