jamk.fi
27.11.2013

Metsolta irtisanotuille tarjotaan Työstä työhön -valmennusta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän aikuisopisto voittivat Metso Paperin irtisanottujen palvelupakettiin liittyvän uravalmennuksen kilpailutuksen.

Uravalmennus järjestetään kaikilla Metson irtisanomispaikkakunnilla eli Jyväskylässä, Valkeakoskella, Porissa, Raisiossa ja Järvenpäässä noin 400 henkilölle.

Työstä työhön -valmennus kuuluu Metso Paper Oy:n ja Työ- ja elinkeinohallinnon neuvottelemaan muutosturvapalvelujen kokonaisuuteen. Valmennuksen lähtökohtana on rakentaa hyvät edellytykset nopeaan uudelleensijoittumiseen työelämässä irtisanomistilanteen jälkeen.

Valmennuksessa autetaan yksilöä ja ryhmiä irtisanomisen aiheuttamassa stressaavassa muutoksessa. Osallistujien tavoitteita selkiytetään, rakennetaan realistinen ja toteuttamiskelpoinen ura- ja koulutussuunnitelma sekä aktivoidaan henkilöitä suunnitelmien toteuttamiseen.

Ensimmäiset valmennukset käynnistyvät marraskuun lopulla ja jatkuvat ainakin kevääseen 2014 saakka.

Lisätietoja:
Petri Moilanen,  TKI-koordinaattori, 040 582 2067, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Avainsanat

Jaa

Takaisin