jamk.fi
19.12.2013

EU arjessa –tapahtuma tuo EU-vaikuttajia Jyväskylään ja JAMKiin tammikuun lopussa

EU arjessa -tapahtuma haastaa keskisuomalaiset keskustelemaan EU:sta ja nuorista perjantaina 31.1. Meneillään olevan europarlamenttikauden aikana Suomea kiertää EU arjessa -tapahtumien sikermä. Tapahtumilla halutaan edistää ja lisätä vuoropuhelua EU:n vaikutuksista kansalaisten arkeen.

Jyväskylän tapahtumaan osallistuvat mm. Euroopan parlamentin jäsenet Sirpa Pietikäinen, Hannu Takkula, Anneli Jäätteenmäki, Sari Essayah ja Petri Sarvamaa. Kansanedustajista mukana ovat Kauko Tuupainen, Miapetra Kumpula-Natri, Outi Alanko-Kahiluoto ja Eila Tiainen.

Päivän aluksi julkistetaan Euroopan komission Suomen-edustuston tuottama mielipidekysely, joka kertoo keskisuomalaisten suhtautumisesta Euroopan unioniin ja nuorten asemaan ja mahdollisuuksiin EU:ssa. Sen jälkeen EU-vaikuttajat tutustuvat Jyväskylän ammattikorkeakoulun  Älykotiin, Sepän lukioon, Nuorten taidetyöpajaan ja Kansalaistoiminnankeskukseen, Protomoon ja Saarijärven Biotalounsinstituuttiin.

Iltapäivällä paikalliset EU-toimijat ja EU-rahoitteiset keskisuomalaiset hankkeet esittäytyvät Jyväskylän keskustan Forum-kauppakeskuksessa. Tapahtumalavalla on luvassa reipasta ohjelmaa klo 13.00-16.30. Vauhtia ja viihdettä iltapäivään tuovat esityksillään Parkour Akatemia ja Jyväskylän ammattiopiston musiikin ja tanssin opiskelijat. Haastateltavina ovat Jyväskylässä vierailevat mepit ja kansanedustajat.

Jyväskylän EU arjessa -tapahtuma huipentuu klo 14.00-16.00 Jyväskeskuksessa Finnkinon elokuvateatterissa  järjestettävään yleisölle avoimeen Eurooppa nuorille! -seminaariin. Seminaarin aiheena on EU ja sen tuomat mahdollisuudet ja vaikutukset nuorten elämään. Miten EU:n toimet talouden ja työllisyyden edistämiseksi vaikuttavat keskisuomalaisten nuorten elämään? Mitä mahdollisuuksia EU-ohjelmat avaavat kansainvälistymiseen ja opiskeluun? Miten nuoret voivat vaikuttaa EU:n päätöksentekoon? Entä mitä nuoret toivovat tulevaisuudessa EU:lta ja Suomen EU-jäsenyydeltä?

EU arjessa -kiertueen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat ulkoministeriön Eurooppatiedotus, Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto, eduskuntatiedotus, työ- ja elinkeinoministeriö sekä tapahtumien valtakunnallinen päämediayhteistyökumppani Yle.

Jyväskylässä järjestelyissä ovat mukana Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen ELY-keskus, Eurooppalainen Keski-Suomi ry, Jyväskylän Eurooppanuoret ry, Nuorten Keski-Suomi ry, Keski-Suomen TE-toimisto, Jyväskylän yliopiston kirjasto, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Pohjoismainen tiedotustoimisto/ Pohjola-Norden. Keskisuomalaisista EU-rahoitteisista hankkeista tapahtumaan osallistuvat Amazing lande, JAMKin Älykoti, Voimalaitos, Välitän 2, TUT-Tulevaisuuden Uudet Tekijät sekä KIERTO.

Lisätietoja:
Juhana Tuomola, tiedottaja, 040 510 7529, ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus

Jaa

Takaisin