Löytyi 1 osumaa avainsanalla "opiskelijahyvinvointi"

Opiskelijahyvinvointia kehitetään Jyväskylän ja Seinäjoen ammattikorkeakouluissa yhdessä opiskelijoiden kanssa

Koronapandemian aiheuttaman poikkeusajan seurauksena korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on heikentynyt. Esimerkiksi Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n selvityksen (2020) mukaan korona-aikana opiskelijoiden opiskelumotivaatio on laskenut ja stressi kasvanut. Lisääntyneeseen tuen tarpeeseen on kohdistettu opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustus, yhteensä 6 miljoonaa euroa korkeakouluille ja ylioppilas- ja opiskelijakunnille.