jamk.fi

Löytyi 3 osumaa avainsanalla "kuntoutuksen ohjaaja"

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

Haluatko edistää työlläsi eri-ikäisten kuntoutujien työ- ja toimintakykyä? Tutkinto-ohjelman opinnoissa hankit valmiudet toimia kuntoutuksen suunnittelu-, ohjaus- ja kehittämistehtävissä.

Monimuoto-opiskelulla kuntoutuksen ohjaajaksi

Olen Kimmo Salo, iältäni 49-vuotias. Asun Vesannolla, pienessä pitäjässä Viitasaaren kupeessa. Polku on kulkenut monen paikkakunnan kautta, mutta Pohjois-Savoon eksyimme aikanaan vaimoni myötä. Asumme omakotitalossa järven rannalla, koira seuranamme. Arkeni muodostuu tällä hetkellä pitkälti opiskelusta. Aloitin kuntoutuksen ohjaajan opinnot JAMKissa 2014 ensin avoimessa AMK:ssa, ja sitten 2015 tutkintopuolella. Alkuun tavoitteeni oli saada tutkintopaperit valmiiksi ennen kuin täytän 50 vuotta, mutta nyt näyttää siltä, että myöhästyn tavoitteesta pari kuukautta. Kuntoutuksen ohjaajaksi on tarkoitus valmistua jouluna 2017.

Opiskelen kuntoutuksen ohjausta ja suunnittelua toista vuotta

Olin kuullut sekä Jyväskylästä opiskelukaupunkina, että JAMKista kouluna paljon hyvää, joten muutto Oulusta Jyväskylään opiskelemaan tuntui jännittävältä ja mielenkiintoiselta.