Löytyi 10 osumaa avainsanalla "korona"

Ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat vetoavat opiskelijoihin koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi

Koronavirustilanne heikentyy Suomessa nopeasti ja tartuntaketjuja on myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Tämä on johtanut etäopetuksen lisäämiseen ja jopa kampusten sulkemisiin eri paikkakunnilla.

JAMK ottaa käyttöön maskisuosituksen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ottaa käyttöön maskisuosituksen Jyväskylän kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Jyväskylän kaupunki on torstaina 24.9. antanut laajan maskisuosituksen kahden viikon ajaksi kaikille yli 15-vuotiaille julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

JAMK siirtyy etäopetukseen valtioneuvoston ja Jyväskylän kaupungin suosituksen mukaisesti

Valtioneuvosto on suosittanut korkeakouluja siirtymään etäopetukseen. Myös Jyväskylän kaupunki on suosittanut perjantaina 27. marraskuuta, että korkeakoulut siirtyisivät etäopetukseen 30.11. alkaen. Jyväskylän ammattikorkeakoulu noudattaa Jyväskylän kaupungin suositusta. Siirtyminen etäopetukseen käynnistyy välittömästi.

JAMK suosittelee Koronavilkun käyttöönottoa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla käyttäjä saa tiedon, mikäli on altistunut koronavirukselle.

JAMKin kevätlukukausi aloitetaan etäopetuksessa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu aloittaa kevätlukukauden tammikuussa 2021 etäopetuksessa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

JAMKin ohjeistus ja tuoreimmat tiedot koronavirustilanteeseen

Tällä sivulla seuraamme koronavirustilanteen kehitystä ja ohjeistamme opiskelijoita. Päivitämme sivua tuoreimmilla tiedoilla tarpeen mukaan.

JAMKin rehtori ja opiskelijakunta JAMKO vetoavat opiskelijoihin pahenevassa koronatilanteessa

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on huolestuneena seurattu heikkenevää koronavirustilannetta. Koko maan ja myös Jyväskylän tilannetta voidaan pitää nyt merkittävästi huonompana kuin syyskuussa. Koronatartunnat leviävät Jyväskylässä nyt erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten parissa. JAMK ja JAMKO näkevät, että opiskelijoiden on nyt toimittava vastuullisesti, jotta tautitilanne ei edelleen pahene.

JAMKin rehtori ja opiskelijakunta JAMKO vetoavat: Tässä tilanteessa vastuullinen ja muut huomioonottava toiminta ensiarvoisen tärkeää

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on huolestuneena seurattu vallitsevaa koronavirustilannetta Jyväskylässä. Koronavirusaltistumisia on kaupungissa jäljitetty mm. yökerhoon. JAMK on päättänyt olla osallistumatta isoihin massatapahtumiin, joihin liittyy kohonnut altistumisen riski. Sen lisäksi jokaisen olisi kuitenkin muistettava myös oma, henkilökohtainen vastuu.

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koronatartunta - karanteeniin n. 30 opiskelijaa

Jyväskylän kaupunki tiedottaa, että Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on ilmennyt yksittäinen koronavirustartuntatapaus, jonka myötä noin 30 opiskelijaa on määrätty karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut 3.9. Rajakadun kampuksen tiloissa.

Opetus JAMKissa jatkuu suunnitellusti etä- ja lähiopetuksena

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa torstaina 10.9. varmistuneen yksittäisen koronavirustartuntatapauksen myötä noin 30 opiskelijaa on määrätty karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut 3.9. Rajakadun kampuksen tiloissa. Tapaus ei aiheuta muutoksia opetukseen, vaan toiminnot JAMKissa jatkuvat suunnitellusti.