Löytyi 6 osumaa avainsanalla "Sovelluskehitystyö"

Annika Manninen ja Siina Kaakinen

Annika ja Siina rakentavat Lintukoto –hyvinvointisovellusta osana tietojenkäsittely-opintojaan

Tietojenkäsittelyn opinnot ovat vahvistaneet entisestään, että olemme valinneet oikean polun työuralle. Hyvällä tsempillä ja omalla motivaatiolla pääsee pitkälle. Vaikka esimerkiksi ohjelmointi tuntui alkuun suurelta möröltä, on se kesyyntynyt pitkäjänteisen työnteon ja omatoimisenkin opiskelun avulla. Hyvää ja henkilökohtaista ohjausta saa tarvittaessa alusta asti. Koska ohjelmoinnin alkeet opetellaan jo ensimmäisenä vuonna, se ruokkii motivaatiota. Nyt me jo suunnitellaan ja toteutetaan omaa Lintukoto-sovellusta.

kuva sovelluksesta

Lahja-Jaakon kehittelyä osana it-tradenomiopintoja

Olemme viisi Jamkin toisen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelijaa ja olemme osana opintojamme kehittäneet Lahja-Jaakko -nimistä sovellusta. Web-sovelluskehityksessä on paljon työllistymismahdollisuuksia tällä hetkellä.

Samuli työllistyi harjoittelupaikkaansa jo opintojen aikana

Aloitin opintoihini liittyvän harjoittelun heinäkuussa 2019 Jyväskylässä sijaitsevassa ohjelmointiyritys Aitio Finland Oy:ssä. Työni sisälsi pääasiassa ohjelmointia suoraan asiakkaille. Kun harjoitteluni loppui helmikuussa 2020, minulle tarjottiin kokoaikaista ohjelmistosuunnittelijan paikkaa.

Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely

Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmasta voit suunnata tradenomitutkintosi web-sovelluskehitykseen, dataan ja pilvipalveluihin perustuvaan sovelluskehitykseen tai digitaaliseen liiketoimintaan.