jamk.fi
Milla Laine, ylioppilas, vaatetusompelija, tradenomi

Harjoittelu Japanissa: Quantizesta muotia mittatilauksesta

"Japanilaisessa vaateliike Quantizessa asiointi ei ole nopeaa eikä edullista, mutta japanilaiset arvostavat laatua, ja ovat siitä valmiita maksamaan. Asiakkaalle omiin mittoihin valmistetun takin hinta saattoi nousta 800 euroon, joten aivan opiskelijabudjettiin tuotteet eivät sovi."

 Japani kiehtoi jo yläkoulussa – nyt Milla on opiskellut Japanissa sekä tehnyt harjoittelun Quantize-ateljeessa, Fukuokassa.

Ennen tradenomiopintojaan Milla Laine opiskeli Tampereella ylioppilaaksi ja vaatetusompelijaksi. Yläasteella kiinnostus Japania kohtaan lähti animesta ja mangasta, ja vuosien myötä kiinnostus Japanin kulttuuria kohtaan kasvoi laajemmaksi. Hän alkoi opiskella japania työväenopistossa, ja vaihtoon pääseminen oli yksi unelma.

”Etsin koulua, jossa voisi opiskella japanin kieltä. Etsin myös jotain, missä voisin hyödyntää ompelijataustaani.”

 ”JAMKilla on paljon mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja muotiliiketoiminnan opinnot, joten hain tänne. JAMKin yhteistyö yliopiston kanssa mahdollisti myös japanin opiskelun."

Ensimmäinen suomalainen Quantizessa

Limited Shop QuantizeHarjoittelupaikan löytyminen johtui sattumasta ja omasta aktiivisuudesta.

”Ollessani vaihdossa Fukuokassa, Japanissa, näin englanninkielisessä lehdessä Quantize-vaateyrityksen mainoksen, ja kiinnostuin siitä. Tutkin heidän verkkosivujaan kysyin harjoittelupaikkaa. Yrityksellä oli ennenkin ollut ulkomaalaisia harjoittelijoita, mutta minusta tuli heidän ensimmäinen suomalainen harjoittelijansa”, kertoo Milla.

Aiemmat harjoittelijat olivat tulleet japanilaisen kielikoulun kautta, minä olin ensimmäinen, joka tuli ”itse kysymällä”, hän jatkaa.

Quantize on toiminut 10 vuotta.  Quantizen ateljeessa asiakkaalle valmistetaan tuote omien mittojen ja toivomusten mukaan. Omistajat huolehtivat suunnittelusta ja markkinoinnista; lisäksi ateljeessa on kaavoittaja ja kaksi ompelijaa sekä vaihtuvia harjoittelijoita.

 ”Japanissa tehdään usein kymmentuntista päivää, mutta harjoittelijalle työ oli ihan rentoa, ja työajat olivat oman harjoittelusopimukseni mukaisia”, kertoo Milla.

 Quantizesta voi tilata mekkoja, jakkuja ja arkivaatteita, mutta myös häämekon, koruja ja kenkiä. Quantizessa asiointi ei ole nopeaa eikä edullista, mutta japanilaiset arvostavat laatua, ja ovat siitä valmiita maksamaan.

 ”Tuotteen valinnasta valmistumiseen voi kulua 1-2 kuukautta. Välillä asiakas käy sovittamassa”, kertoo Milla.

 ”Takin hinta saattaa nousta 700–800 euroon, joten aivan opiskelijabudjettiin tämä ei sovi”.

Japanilaisissa tavarataloissa on Limited Shop – käytäntö, joka muistuttaa pop-up  -myymälää. Yritykset voivat varata lyhyeksi aikaa myymälätilaa tavaratalon tiloista ja tehdä siinä omaa myyntiä. Quantizen malleihin saattoi tutustua Limited Shopeissa, joissa Millakin työskenteli harjoittelunsa aikana. Ateljeessa ollessaan hän auttoi postituksissa, somisti myymälää, leikkasi ja ompeli vaatteita.

Tyttömäinen ja huoliteltu tyyli

 Japanissa nuorilla naisilla on tyttömäinen ja huoliteltu tyyli: meikit, korkokengät ja hame.

 ”Siellä halutaan näyttää huolitellulta, oli sää tai kulkuväline mikä hyvänsä. Miehetkin ajavat polkupyörillä puvut päällä. Itsekin liikuin Japanissa paljon polkupyörällä", kertoo Milla, ja kehuu paikallisia läpinäkyviä sateenvarjoja, jotka olivat käteviä, mutta pyöräillessä niiden käyttö oli virallisesti kiellettyä.

Japanilaiset käyttävät koulupukuja vielä lukiossakin, ja koulupukujen myötä naiset ovat tottuneet hameisiin. Koulupukuaikaan ei kuitenkaan kuulu meikkien käyttö.  

 ”Kun nuoret pääsevät korkeakouluun, korostuu meikkaaminen ja naisellisuus.”

 Monet ulkomaalaiset erottuivat japanilaisten joukosta pukeutumisellaan.

 ”Kerran kylmänä päivänä, kun menin pipo päässä harjoittelupaikkaani, minulle sanottiin, että olet kyllä tosi ulkomaalaisen näköinen", nauraa Milla.

Opiskelu Japanissa

Vaihto-opiskelujaksollaan Milla opiskeli Seinan Gakuin Universityssa Japanin kulttuuria sekä liiketaloutta.

"Meille vaihtareille oli omat opintojaksot, joten emme paljon opiskelleet japanilaisten kanssa. Japanilaisilla ei ollut juurikaan englanninkielistä opetusta, eikä heidän kielitaitonsa aina ollut kovin hyvä. Englantia opiskelleet kyllä hakeutuivat mielellään vaihto-opiskelijoiden seuraan.”

"Niillä vaihto-opiskelijoilla, jotka eivät itse osaa japania, on ehkä hieman hankalampaa. Mutta kyllä siellä sellainenkin opiskelija pärjää, sillä tutorit ja oma oppilaitos kyllä auttavat", kannustaa Milla.

 Opiskelu oli Millan mukaan melko perinteistä: opettajien pitämiä luentoja, välitenttejä ja lopputenttejä. Asuminen oli järjestetty kampusalueen asuntoloihin.

Muumit, Marimekko ja Iittala – Suomea tunnetaan Japanissa

 Suomella on hyvä maine Japanissa ja suomalaista designia arvostetaan.

 ”Näin siellä ollessani muumikahvilan sekä Marimekon ja Iittalan myymälöitä. Tavarataloissa näkyi myös erään suomalaisen suunnittelijan tuotteita”, havaitsi Milla.

 Tulevassa opinnäytetyössään Milla hyödyntää japani-osaamistaan. Hän alkaa selvittää erään jyväskyläläisen vaatetusalan yrityksen mahdollisuuksia Japanin markkinoille.

 ”Olisi ihana vaikkapa työllistyä tuonne opinnäytetyöpaikkaan, ensisijaisesti jäisin nyt Suomeen. Mutta mahdollista on, että muutaman vuoden olisin jossain vaiheessa Japanissakin.”

Millan harjoittelublogia voit lukea täältä.

 Teksti: Paula Pasanen, kuvat: Millan albumi

Kiinnostuitko tradenomiopinnoista. Lue lisää!
 

 

 

 

 

 

Takaisin