Annika ja Siina opiskelevat websovelluskehitystä

Annika ja Siina rakentavat Lintukoto –hyvinvointisovellusta osana tietojenkäsittely-opintojaan

Annika Manninen ja Siina Kaakinen

"Tietojenkäsittelyn opinnot ovat vahvistaneet entisestään, että olemme valinneet oikean polun työuralle. Hyvällä tsempillä ja omalla motivaatiolla pääsee pitkälle. Vaikka esimerkiksi ohjelmointi tuntui alkuun suurelta möröltä, on se kesyyntynyt pitkäjänteisen työnteon ja omatoimisenkin opiskelun avulla. Hyvää ja henkilökohtaista ohjausta saa tarvittaessa alusta asti. Koska ohjelmoinnin alkeet opetellaan jo ensimmäisenä vuonna, se ruokkii motivaatiota. Nyt me jo suunnitellaan ja toteutetaan omaa Lintukoto-sovellusta."

Annika Manninen ja Siina Kaakinen ovat molemmat toisen vuoden tietojenkäsittelyn opiskelijoita JAMKilla. He päätyivät molemmat takaisin koulun penkille, koska kokivat, että aika oli kypsä lähteä oppimaan uutta. Annika työskenteli aiemmin 5 vuotta tekstiilihuoltajana ja sopimuskäsittelijänä tekstiilivuokrausyrityksessä ja Siina useamman vuoden kasviasiantuntijana älyviherseinien parissa. Siina oli tosin pidempään jo haaveillut ohjelmoinnin opinnoista ja nimenomaan ammattikorkeassa.

Molemmat olivat työelämässä huomanneet, että tekoälyä ja koneoppimista hyödynnetään jo yllättävissä paikoissa, joten uteliaisuus ja halua oppia uutta saivat heidät hakemaan JAMKille opiskelemaan juuri tietojenkäsittelyä websovelluskehityksen kautta. He uskovat, että digitaalisuus eri aloilla tulee jatkumaan.

Paluu koulunpenkille sujui molemmilla hienosti: ensimmäisenä vuonna opiskeltiin koko aloitusryhmän voimin mm. ICT:n perusteita, ohjelmointia ja tietokantoja. Heidän opiskeluryhmänsä oli monenkirjava sekä iältään että taustoiltaan ja se toi oman positiivisen lisänsä opiskeluun. Itse opinnot ovat vahvistaneet entisestään, että he ovat valinneet oikean polun työuralleen.

Koska kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta ICT-alalta, monet asiat tuntuivat aluksi isolta kokonaisuudelta sisäistää. Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma on vaativa, mutta hyvällä tsempillä (sekä opettajilta että opiskelijoilta) ja omalla motivaatiollaan pääsee Annikan ja Siinan mukaan kyllä pitkälle. Vaikka esimerkiksi ohjelmointi tuntui alkuun suurelta möröltä, kesyyntyi se pitkäjänteisen työnteon ja omatoimisenkin opiskelun avulla. Hyvää ja henkilökohtaista ohjausta saa kuulemma tarvittaessa alusta asti.

Lintukoto-hyvinvointisovellus työn alla

Annika ja Siina arvostavat opinnoissa asioiden oppimista käytännössä. Se, että jo heti ensimmäisenä vuonna oppi ohjelmoinnin alkeet, ruokki opiskelijoiden motivaatiota. Siitä oli hyvä syventää osaamistaan ja nyt he jo suunnittelevat ja toteuttavat omaa Lintukoto-sovellusta.

Lintukoto on opiskelijoiden hyvinvointia tukeva websovellus. Monella opiskelijalla elämään kuuluvat myös työnteko ja omat harrastukset. Kaikkien arkielämän palikoiden hallinta ja aikataluttaminen voivat olla välillä haastavaa, joten Annika ja Siina päätyivät rakentamaan kalenteria, johon voi koulutehtävien lisäksi merkitä omat menot.

Lintukoto-sovellus

Lintukoto visualisoi opiskelijan jokaisen kurssin pöllöksi. Eli kun pitää huolta kurssitehtävistä ja -palautuksista, pitää samalla huolta myös kurssipöllöstään. Sovelluksessa on siis siltä osin sama logiikka kuin virtuaalilemmikistä huolehtiminen. Kun suorittaa kursseihin liittyviä tehtäviä, saa pisteitä, joilla saa hankittua kurssipöllöille asusteita tai vaikka uuden värityksen.

"Lintukoto on opiskelijoille tarkoitettu opintojen hallintatyökalu, joka visualisoi opintojaksot ja tukee opiskelijaa ajanhallinnan kanssa. Sovellus myös tukee opiskelijan hyvinvointia ja jaksamista opintojen aikana."

Sovellukseen on myös rakenteilla Henkipöllö, jonka tarkoituksena on pitää huolta opiskelijasta ja tsempata ja neuvoa häntä opiskelijaelämän haasteissa. Henkipöllö muistuttelee jos opiskelu ja muu elämä eivät ole tasapainossa. Lisäksi jos opiskelija ei saa kurssitehtäviä suoritettua, Henkipöllö huolestuu tästä ja alkaa kysellä onko kursseja liikaa tai onko motivaation kanssa ongelmia. Tarvittaessa Henkipöllö kehottaa olemaan yhteydessä opinto-ohjaajaan, tutoropettajaan tai vastaavaan auttavaan tahoon.

Sovellus on nyt demo-vaiheessa ja sitä työstetään Ticorporate DemoLabissa. Demovaihe päättyy toukokuun 2020 alussa ja sen jälkeen tiedetään paremmin sovelluksen jatkosta. Demovaiheessa kuuden hengen kehitystiimi työskentelee kuin työelämän sovelluskehittäjät. Sovelluksen teon ohessa opitaan ketteriä menetelmiä, kuten scrumia (työskentelymenetelmä), jossa Annika on nk. Scrum Master ja Siina Product Owner. Vaikka sovellus on vasta demovaiheeessa eikä sovelluksen tulevaisuus ole vielä selvä, sille on tehty jo mm. liiketoimtasuunnitelma, ostajapersoonaprofiilit ja markkinointimateriaalia kuten verkkosivut, mainosvideot jne.

Stay tuned! 

Tulevaisuudessa Annika ja Siina haluavat kehittää ohjelmointitaitojaan entisestään sekä päästä sitä kautta työelämään. He toivovat jonain päivänä työskentelevänsä osana hyviä tiimejä, jotka kehittävät ihmisten arkkipäivää helpottavia digitaalisia ratkaisuita.

Tradenomiksi Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma Lue lisää
Takaisin