jamk.fi
Heikki Niininen: Musiikin opintoja tuntui luontevalta jatkaa tutun talon sisällä

Heikki täydentää opintojaan muusikosta laulupedagogiksi

"Laulaminen on aina kiinnostanut minua, ja olen aikaisemmin laulanut kuorossa. Laulumaailma ei kuitenkaan ollut entuudestaan erityisen tuttu, ja tunsin tulevani ihan pystymetsästä. "

Heikki Niininen aloitti viulunsoiton 6-vuotiaana. Muusikoksi hän valmistui JAMKista 2015. Viuluopintojen ollessa vielä kesken hän aloitti myös musiikkipedagogiopinnot.

- Pyrin ensimmäisellä kerralla opiskelemaan JAMKiin viulunsoitonopettaja Anatoli Melnikovin vuoksi. Kaikki sujui oikein jouhevasti, ja saman talon sisällä tuntuikin luontevalta jatkaa opintoja, Heikki kertoo.

- Laulaminen on aina kiinnostanut minua, ja olen aikaisemmin laulanut kuorossa. Laulumaailma ei kuitenkaan ollut entuudestaan erityisen tuttu, ja tunsin tulevani ihan pystymetsästä. Ennen JAMKiin hakemista halusinkin kokeilla itsekseni ja otin yksityistunteja. Nykyisin treenaan JAMKin opintojen lisäksi noin kolme tuntia päivässä itsekseni.

Ensi kesän Heikki viettää Savonlinnassa. Hän on mukana Oopperajuhlakuorossa, johon laulajat kiinnitetään aina vuodeksi kerrallaan. Kuoro on tarjonnut monille nuorille laulajille hyvän ponnahduslaudan edetä urallaan.

Heikin suunnitelmissa on valmistua 2017 ja jatkaa opintoja Sibelius-Akatemiassa.

- Toiveenani olisi työskennellä sekä opettamisen parissa, että keikkailla muusikkona. Oma laulustudiokin voisi olla varteenotettava vaihtoehto, Heikki pohtii.

 

Teksti: Katri Kunelius

Musiikkipedagogiksi? Hae 15.3. - 5.4.2017 Lue lisää
Takaisin