jamk.fi
Marjo Latva-Kyyny | Ammatillinen opettajankoulutus

Kurikkalaiselta maatilalta opettajan saappaisiin

"Agrologiopintojeni jälkeen opetusala alkoi kiehtoa. Ammatilliseksi opettajaksi opiskelin Seinäjoen ja Vaasan alueryhmässä. Lähipäiviä oli sopivasti, joten ehdin opiskella töiden ohessa. Meillä oli hyvä opettaja, koko ryhmä ja ennen kaikkea oma opintopiirini. Teimme oikeastaan kaikki yhdessä. Nykyään koulutan viljelijän ammattitutkintoa suorittavia aikuisopiskelijoita."

Ylioppilas, merkonomi, agrologi, agronomi, maanviljelijä ja nyt myös ammatillinen opettaja – Kurikasta kotoisin olevan Marjo Latva-Kyynyn vaiherikas urapolku vei kouluttajaksi.

Ennakkoluuloton nainen ei ole epäröinyt ottaa urallaan rohkeasti askelia uutta kohti. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Latva-Kyyny opiskeli merkonomiksi ja teki alan töitä. Äitiysloman aikana mielessä alkoi kuitenkin pyöriä maatalousalan koulutus.

– Miehelläni oli viljatila, jonka ottaminen meidän nimiin oli vain ajan kysymys. Jotta saimme nuoren viljelijän aloitustuen, vaadittiin toiselta meistä maatalousalan koulutusta. Päätin itse opiskella ammattikorkeakoulussa alalle.

Vuonna 2004 viljatila siirrettiin Latva-Kyynyn perheelle ja seuraavana vuonna hän jo valmistui agrologiksi. Maatilan pyörittämisen ohella muutamia vuosia vierähti töissä ProAgrialla maatalousneuvonnan parissa.

Samaan aikaan tarjoutui tilaisuus kehittää osaamista vieläkin eteenpäin. Sitä Latva-Kyyny ei jättänyt käyttämättä, vaan jatkoi opiskelua yliopistossa ja valmistui agronomiksi Vihreä Väylä -hankkeen tarjoaman opintoväylän kautta.

Oman alan opettajaksi

Agrologiopintojen jälkeen opetusala alkoi kiehtoa Marjo Latva-Kyynyä ja siten kasvatustieteiden approkin tuli suoritettua. Kun Sedun aikuiskoulutuspuolella avautui jouluna 2010 paikka maatalousalan kouluttajana, päätti hän kokeilla, millaista opetustyö käytännössä on.

– Nykyään koulutan työssäni viljelijän ammattitutkintoa suorittavia ja esimerkiksi erilaisten hankkeiden puitteissa koulutuksissa olevia aikuisopiskelijoita. Oma opetusaiheeni on maatalousekonomia. Opetustyön lisäksi organisoin vilja-alan opiskelijoiden opintoja.

Uudenlaisen työtilanteen myötä hän päätti hakea opiskelemaan ammatilliseksi opettajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatilliseen opettajakorkeakouluun. Koulutus antaa pedagogisen pätevyyden oman alan opettamiseen.

– Hain opiskelemaan tammikuun yhteishaussa 2012 ja tein opintoni Seinäjoen ja Vaasan alueryhmässä. Opettajankoulutuksessa lähipäiviä oli sopivasti, joten ehdin tehdä myös töitä ja opiskella itsenäisesti siinä sivussa.

Tulevaisuus koulutuksen parissa

Ammatillisen opettajan opintojen suorittaminen kestää noin puolitoista vuotta oman työn ohessa. Kesän kynnyksellä pätevyyden saanut Marjo Latva-Kyyny muistelee opiskelutovereitaan lämmöllä.

– Meillä oli hyvä opettaja, koko ryhmä ja ennen kaikkea oma opintopiirini. Teimme oikeastaan kaikki yhdessä ja toinen toistamme tsempaten valmistuimme kaikki samaan aikaan. Sain ennen kaikkea työvälineitä monipuolisempien oppituntien rakentamiseen.

Aikuiskoulutuksen parissa työskentelevä Latva-Kyyny näkee itsensä opetustyön parissa myös tulevaisuudessa.

– Olen ollut tässä työssä vasta niin hetken aikaa, että ei ole mitään hinkua muualle. Aikuisopiskelijoiden kanssa on mieluisaa tehdä töitä. He ovat tosi motivoituneita ja haluavat tosiaan oppia uutta sitten, kun ovat saaneet opiskelun sopimaan omaan elämäänsä. Saan myös itse oppia heiltä jatkuvasti uutta.

Kiinnostuitko opettajaopinnoista?

Ammatillinen opettajankoulutus on 60 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka antaa sinulle opettajan kelpoisuuden 1–2 vuodessa. Opiskele lähelläsi kokoontuvassa alueryhmässä tai verkossa.

Tutustu ammatilliseen opettajankoulutukseen!

Tutustu opekorkeaamme

JAMKin ammatillinen opettajakorkeakoulu on pedagoginen asiantuntijayhteisö, jonka toimintaan kuuluvat ammatillinen opettajankoulutus, täydennyskoulutus ja palvelutoiminta sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta.

Koulutamme osaavia opetusalan ammattilaisia ja tuemme kumppaneidemme kehitystä pedagogiikan eri osa-alueilla.

Tutustu toimintaan etusivullamme!

Löydät meidät Facebookista

Takaisin