Lisää

Ajankohtaista JAMKissa

Tutustu tarkemmin ajankohtaisiin uutisiin.

Ensimmäinen yliopiston, ammattikorkean ja sektoritutkimuslaitoksen yhteinen tutkimuskeskus Keski-Suomeen

Perhetutkimuskeskuksesta alan johtava osaamiskeskittymä

Jyväskylän yliopiston monitieteinen Perhetutkimuskeskus laajentaa toimintaansa ja uudistaa kasvonsa. Perhetutkimusta valtakunnallisesti koordinoiva keskus laajenee yliopiston, JAMKin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteiseksi konsortioksi. Rehtori Aino Sallinen perusti monitieteisen Perhetutkimuskeskuksen yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan 1.8.2010 alkavaksi viisivuotiskaudeksi.

"Jyväskylän yliopisto on tarttunut tuoreeltaan uuden yliopistolain avaamaan mahdollisuuteen perustaa yhteisiä yksikköjä ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Uuden strategiansa mukaisesti yliopisto kehittää uudenlaisia yhteistyömuotoja ja konsortioita alueen muiden koulutustoimijoiden ja organisaatioiden kanssa. Nyt solmittu toiminnallinen yhteistyömuoto on erinomainen osoitus kyvystä koota yhteen alueellisia osaajia ja voimavaroja keskittämällä vahvistaa Jyväskylän asemaa perhetutkimuksen johtavana toimijana maassamme", yliopiston rehtori Aino Sallinen arvioi.

Uusimuotoinen keskus laajentaa ja syventää Jyväskylän yliopistoon 1990 perustetun Perhetutkimuskeskuksen toimintaa. Keskuksen toiminnan painopisteet ovat tohtorikoulutuksessa, tohtorintutkinnon jälkeisessä tutkimuksessa sekä perus- ja soveltavassa tutkimuksessa. Keskus verkottuu laajasti kansallisten ja eurooppalaisten perhetutkijoiden kanssa. Noin kymmenhenkistä keskusta johtaa perhetutkimuksen professori. Tavoitteena on laajentaa toimintaa täydentävän rahoituksen avulla.

"Yhteistyö nähdään erittäin myönteisenä myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi ammattikorkeakoulun kolmesta painoalasta. Alkaneelle yhteistyölle ja sen tuloksille on JAMKissa suuret odotukset. Ammattikorkeakoululla on halu toimia yhteisesti sovittujen päämäärien mukaisesti keskuksen vahvistamiseksi. Olemme vahvasti sitoutuneita yhteisen keskuksen toimintaan", vararehtori Heikki Malinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tähdentää.

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitos haluaa olla mukana perhetutkimuskeskuksen käynnistämisessä, koska se kytkeytyy vahvasti THL:n tutkimusalueisiin ja monilla tutkijoilla on jo siihen tiiviit yhteydet niin Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden osastolla kuin Palvelujärjestelmä -osastolla. THL:n rooli keskuksessa ei liitykään opetukseen, vaan kansallisen tietopohjan vahvistamiseen ja yhteiseen tutkimusintressiin, erityisesti palveluihin liittyen", THL:n tutkija Mia Tammelin kertoo.

Lisätietoja

Heikki Malinen, vararehtori, 040 772 3376, etunimi.sukunimi@jamk.fi,  Jyväskylän ammattikorkeakoulu

15.06.2010 11.50

Sivua muokattu viimeksi: 11.08.2011

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694