Vesiosuuskunnan erityistilanneharjoitus kiinnosti
JAMKin Keski-Suomen vesihuoltoyrittäjien koulutushanke järjesti yhteistyössä Saarijärven Vesihuolto Oy:n ja Perusturvaliikelaitos Saarikan kanssa vesiosuuskunnille suunnatun erityistilanneharjoituksen 27. - 28.5.: Kuinka toimia silloin, kun talousvesi saastuu. Mikrobiologinen saastuminen voi syntyä esimerkiksi silloin, kun pintavettä tai jätevettä pääsee talousveteen tai sattuu vaikkapa putkirikko. Vesiosuuskunnilla tulisi olla varautumissuunnitelma, jossa on mietittynä toimintatavat mm. veden saastumistapauksia varten.
Päivät koostuivat teoriasta ja käytännön harjoituksista. Teoriapäivässä tutustuttiin erilaisiin erityistilanteisiin ja niiden hallintaan, vastuukysymyksiin ja kriisiviestintään sekä saatiin perustiedot kloorista ja veden klooraukseen liittyvistä toimenpiteistä. Käytännön koulutuksessa harjoiteltiin teoriapäivässä opittuja taitoja: suoritettiin talousveden klooraus käytännössä Saarijärven Vesihuolto Oy:n verkostossa sekä harjoiteltiin kriisiviestintää.
Vesiosuuskunnan erityistilanneharjoituksen tavoitteena oli parantaa vesiosuuskuntien valmiutta toimia erityistilanteessa ja poistaa pelkoja verkoston puhdistamisesta klooraamalla. Vaikka vesiosuuskunnat ovat yleensä käyttäjämäärältään suhteellisen pieniä, lasketaan ne kuitenkin vesihuoltolaitoksiksi Tällöin vesiosuuskuntia koskevat samat velvoitteet kuin suurempiakin vesihuoltolaitoksia. Myös uudistettavana olevaan vesihuoltolakiin (119/2001) on tulossa lisäys, jossa velvoitetaan vesihuoltolaitokset varautumaan erityistilanteisiin.
Koulutus oli ainutlaatuinen Keski-Suomessa. Kloorausharjoituksesta uutisoitiin näyttävästi maakunnan eri medioissa. Keskisuomalainen sekä paikallislehdet yhdessä YLE-Keski-Suomen kanssa olivat paikalla perjantaina. Kaksipäiväinen harjoitus kiinnosti myös valtakunnallisesti. Läsnä olivat erityistutkija Ilkka Miettinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja varapuheenjohtaja Vesa Arvonen Suomen vesihuolto-osuuskunnat SVOSK ry:stä. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksen antiin ja uskovat tämänlaatuiselle toteutukselle olevan tilausta muuallakin. Keski-Suomen vesihuoltoyrittäjien koulutushankkeen osaaminen sai varauksetonta kiitosta kaikilta koulutukseen osallistuneilta sekä yhteistyötahoilta.
Lisätietoja
Mirja Hurskainen, projektipäällikkö, 040 588 7860, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Luonnonvarainstituutti, Keski-Suomen vesihuoltoyrittäjien koulutushanke