Lisää

Ajankohtaista JAMKissa

Tutustu tarkemmin ajankohtaisiin uutisiin.

Hyvinvointia kunnassa – työkaluja ennakointiin, arviointiin ja johtamiseen 16.5.2012

Oletko kiinnostunut väestön hyvinvoinnin edistämisestä, monipuolisesta asioiden tarkastelusta päätöksenteossa ja valmistelussa tai päätöksenteon läpinäkyvyydestä? Osallistu iltapäiväseminaariin ke 16.5. klo 12.00 - 15.45 Dynamon auditoriossa, Piippukatu 2.

Terveydenhuoltolain (11§/2011) mukaan kuntien tulisi mm. seurata mittarien avulla kuntalaisten hyvinvointia ja arvioida ennakkoon ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia. Seminaarin tavoitteena on esitellä työkaluja ja tarkastella kokemuksia väestön hyvinvoinnin seurantamittareista sekä vaikutusten ennakkoarvioinnista.

Seminaari on tarkoitettu kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoiminta-alueiden suunnitteluun ja päätöksentekoon osallistuville asiantuntijoille, kehittäjille, luottamushenkilöille sekä eri toimialojen, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin edustajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Iltapäiväseminaarissa on kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen 9.5. mennessä heidi.ratinen@jamk.fi.

Seminaarin järjestävät PoHeFa -hanke ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikkö.

Tutustu ohjelmaan

Lisätietoja:
Mari Punna, 0400 226 025, etunimi.sukunimi@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö

26.04.2012 15.16

Sivua muokattu viimeksi: 15.10.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694