Lisää

Kansainvälisty kanssamme

Liiketoiminta ja palvelut - yksikkö pyrkii edistämään kansainvälisyyttä kaikissa toimissaan. Kattava kumppaniverkostomme mahdollistaa osaamisen vaihdon maailmanlaajuisesti.

Opiskele kansainvälisesti

Koulutusohjelmat sisältävät monia kansainvälisiä aineksia. Monet opintojaksot syventyvät monikulttuurisuuden teemaan ja rakentuvat eri kansainvälistymisen osa-alueista, joita voi soveltaa myöhemmin käytännössä kansainvälisessä liiketoiminnassa.

Koulututarjonnassamme on erilaisia kansainvälisiä opintopaketteja, joiden kautta voi intensiivisesti perehtyä kansainväliseen työ- ja opiskelukulttuuriin. Osan opinnoista tai työharjoittelun voi myös suorittaa kätevästi ulkomailla.

Kansainvälinen verkosto

Lukuisat kumppanuussopimukset ja yhteistyömallit eri yliopistojen ja toimijoiden kanssa ympäri maailmaa muodostavat yksikölle kattavan kansainvälisen verkoston.

Liiketoiminta ja palvelut -yksikkö hyväksyttiin helmikuussa 2011 kansainvälisen PRME-järjestön jäseneksi. PRME on vapaaehtoinen kauppatieteellistä opetusta antavien yliopistojen ja korkeakoulujen verkosto. Sen jäsenet ovat sitoutuneet kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen omassa toiminnassaan, opetusohjelmassa sekä tutkimuksessa.

Kansainvälinen Sport Business School Finland -verkosto tarjoaa liiketalouden urheilumarkkinointiin syventyville tradenomiopiskelijoille mahdollisuuden päästä mielenkiintoisiin kansainvälisiin tutkimusprojekteihin.

Kaikki maanosat kattava kansainvälinen kumppaniverkostomme mahdollistaa lukuisia kiinnostavia kohteita sekä henkilöstömme että opiskelijoiden liikkuvuuteen ja kansainvälistymiseen edistämiseen. Lue lisää partnerikouluistamme.

Lisätietoja

Kansainvälisten asioiden koordinaattorit:
Risto Korkia-Aho, 040 521 5687
Minna Junttila, 040 588 6533

Kansainvälistymispalvelut:
international(at)jamk.fi

Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@jamk.fi

Sivua muokattu viimeksi: 23.03.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694