Ohjeita viranomaisille
Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2009 ohjeita haja-asutusalueiden jätevesihuollon tehostamisen toimeenpanoon. Julkaisussa on käyty läpi talousjätevesiasetuksen toimeenpanoon liittyviä tulkintoja ja nostettu esille tulkinnassa huomioitavia asioita.
Keväällä 2011 uudistunut lainsäädäntö ei suuresti muuta aiemmin laadittuja ohjeita. Joidenkin kotien osalta tulkintaa voidaan jatkossa tehdä hieman eri tavalla, mutta opas on edelleen pääpiirteissään käyttökelpoinen apuväline. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö ovat luvanneet päivittää oppaan pikaiseti vastaamaan myös lainsäädäntöviitteidensä osalta nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Hajajätevesiasioita pohdittaessa voidaan apuna käyttää myös ympäristöministeriön muistiota, jossa esitetään perustelut uudistetulle lainsäädännölle. Muistiosta käy ilmi, millaisia asioita lainsäädäntöä valmisteltaessa on pohdittu ja millaisia linjausvaihtoehtoja pykälien tulkinnasta on esitetty. Muistio ei kuitenkaan ole ohje, eikä määräys. Sillä ainoastaan avataan lainsäädännön muutosten taustoja ja tavoitteita.
Lisätietoja
Haja-asutusalueiden jätevesihuollon tehostamisen toimeenpano