Lisää

Vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijät Keski-Suomessa, 2009-2010

Osallistumme aktiivisena toimijana Keski-Suomen maakunnan kehittämiseen. Toteutamme tutkimus- ja kehittämisprojekteja kaikilla koulutusaloilla osaamis- ja vahvuusalueidemme mukaisesti. Tavoitteenamme on olla Keski-Suomen työ- ja elinkeinoelämää kehittymään haastava, ratkaisuissaan tavoitteet ylittävä, vastuullinen ja vaikuttava osaajayhteisö.

Vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijät Keski-Suomessa -projekti on yksi esimerkki osaamisestamme. Projektissa luotiin vastuullisen liiketoiminnan malli, joka systematisoi vastuullisen liiketoiminnan käytänteiden kehittämisen pk-yrityksissä. Malli auttaa yrityksiä tunnistamaan vastuullisen liiketoiminnan käytännöt ja kehittämään niitä omista lähtökohdistaan ja näkemään entistä helpommin vastuullisuuden ja liiketoiminnan välisen myönteisen yhteyden.

Yrityksille suunniteltiin projektin aikana yrityskohtaiset kehittämisohjelmat, jotka perustuvat nykytilanteen kartoituksen pohjalta tehtyyn analyysiin. Yrityksiä tuettiin eri keinoin valittujen painopisteiden mukaisesti kehittämisohjelman toteuttamisessa.

Vuosien 2009-2010 lisättiin keskisuomalaisten yritysten ja niiden henkilöstön tietoisuutta vastuullisen liiketoiminnan periaatteista ja sen toteuttamistavoista. Projektissa järjestettiin kaikille avoimia Talk Show -tilaisuuksia sekä workshop-tilaisuuksia, joissa yritysten osallistujien kanssa työstettiin asiantuntijoiden ohjaamina vastuullisuuskysymyksiä, rakennettiin ja jaettiin hyviä käytänteitä sekä hyväksi koettuja malleja ja toimintatapoja.

Mukana edelläkävijöiden joukossa olivat Averitan Oy / Hesburger, Evestep Oy, Honkarakenne Oyj, Hotelli Yöpuu Oy, Jyväskylän Energia Oy, Kirjapaino Kari Oy, Mainostoimisto Mediataivas Oy, Oy Panda Ab, Pisla Oy, Qvantel Oy, Siparila Oy sekä Total Kiinteistöpalvelut Oy.

Tutustu projektin julkaisuun täällä.

Rahoittajana toimi Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Projekti on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama.

JAMKin asiantuntemus on yritysten ja organisaatioiden hyödynnettävänä tulevaisuudessakin. Kehittämistyötä jatketaan osana osaamisintensiivisen palveluliiketoiminnan painoalan edistämistä. Vastuullisen liiketoiminnan palveluita tuotekehitetään edelleen ja ne on osa JAMKin yrityspalveluiden palvelutarjontaa.

Lisätietoja projektin tuloksista ja toimenpiteistä:

Jaana Teriö, projektipäällikkö, 040 838 0417, etunimi.sukunimi@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Liiketoiminta ja palvelut

Sivua muokattu viimeksi: 02.01.2012

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, PL 207, 40101 Jyväskylä puh. +358 20 743 8100 faksi +358 14 449 9694