Tässä hankkeessa on tarkoitus syventää intensiivisesti pienten tilitoimistoyritysten ydinosaamista sekä löytää yrityksille profiloitumisen ja yhteistyön mahdollisuudet vahvuuksiinsa pohjautuen.
Hanke pureutuu tilitoimistojen kokonaisvaltaiseen ja syvälliseen asiantuntijuuden kehittämiseen auttaen yrityksiä profiloitumaan ja kehittämään omia prosessejaan asiakasvaatimusten mukaisesti. Pienien tilitoimistojen on profiloiduttava ja tehtävä aktiivista yhteistyötä pysyäkseen kilpailukykyisinä alalla. Hankkeen avulla tilitoimistot saavat tehostettua yhteistyötä niin oman alan toimijoiden kuin korkeakoulunkin kanssa. Oma asiantuntijuus on saatava hyödynnettyä entistä laajemmin asiakkaan liiketoiminnan tukemisessa operatiivisen taloushallinnon rutiinien rinnalla ja sitä kautta liikevaihtoa kasvatettua nykyisissä asiakassuhteissa. Peruslähtökohtana hankkeessa on tehdä tilitoimistosta luonteva osa asiakasyrityksen toimintaprosesseja.
Projektin alussa selvitettiin tilitoimiston nykyisen asiakastyytyväisyyden tila, henkilöstön osaaminen sekä toimintaprosessit. Tämän pohjalta tehtiin kullekin yritykselle oma kehittämissuunnitelma, jonka tarkoituksena on syventää olemassa olevaa asiantuntijuutta yrityksen kilpailuvaltiksi.
Kehittämissuunnitelmien valmistuttua alkoi projektin kehitysvaihe, joka sisältää vuorovaikutteista projektityötä, työpajoja valikoiduista aihealueista, ulkopuolisten asiantuntijoiden luentoja sekä yrityskohtaista mentorointia tarvelähtöisesti. Projektin kehitysvaiheen tuloksia arvioidaan tämän jälkeen nykytila-analyysillä, jossa toimistojen asiantuntijuus ja toimintaprosessit analysoidaan.
Hankkeessa luodaan tilitoimistojen asiantuntijuuden kehittämismalli, joka syventää tilitoimistojen asiantuntijuutta, auttaa heitä luomaan uutta liiketoimintaa vahvuuksiinsa nojaten sekä syventää pienten tilitoimistojen välistä yhteistyötä. Lisäksi hankkeen aikana kehitettävä toimintamalli on hyödynnettävissä myös muilla osaamisintensiivisillä palvelualoilla.
Projektin tuloksena syntyy toimintamalli tilitoimistojen asiantuntijuuden kehittämisestä, joka syventää tilitoimistojen asiantuntijuutta, auttaa heitä luomaan uutta liiketoimintaa vahvuuksiinsa nojaten sekä syventää pienten tilitoimistojen välistä yhteistyötä. Toimintamalli dokumentoidaan prosessikuvauksena, johon on linkitetty toimintamallia tukevat keskeiset työkalut toiminnan kehittämiseen jatkuvana oppimisprosessina. Toimintamallia levitetään kansallisesti ja jopa kansainvälisesti. Se on myös sovellettavissa muille osaamisintensiivisille palvelualoille.
Projektin tuloksina tavoitellaan täten:
1. Hankkeessa mukana olevien tilitoimistojen asiakaspalveluprosessit ovat parantuneet ja asiakastyytyväisyys kasvanut.
2. Hankkeessa mukana olevat tilitoimistot ovat tunnistaneet omat vahvuutensa ja sitä kautta fokusoineet oman osaamisensa. Täten tilitoimistot profiloituvat.
3. On luotu toimiva, tässä projektissa rakennettavaa toimintamallia tukeva asiantuntijaverkosto.
4. Tilitoimistojen ja asiakasyritysten kannattavuus on parantunut.
5. On luotu kansallisesti ja jopa kansainvälisesti hyödynnettävä toimintamalli tilitoimistojen toiminnan kehittämiseen jatkuvana oppimisprosessina.
Hankkeen myötä tilitoimistojen asiantuntijuus kasvaa ja fokusoituu, koska tilitoimiston asiantuntijuus on laajemmin ja syvemmin asiakkaan käytettävissä työskentelytapojen kehittymisen avulla. Tilitoimistojen työtyytyväisyys lisääntyy ja uuden teknologian hyödyntämismahdollisuudet ymmärretään paremmin. Tilitoimistot kykenevät entistä varmemmin selviytymään muuttuvassa toimintaympäristössä. Myös asiakkaiden kannattavuus on kasvanut ja sen myötä asiakastyytyväisyys sekä sitoutuminen tilitoimistoon vahvistuvat. Projektiin osallistuvien opiskelijoiden työelämävalmiudet kehittyvät projektin tarjoamassa työelämälähtöisessä oppimisympäristössä, jossa voi soveltaa oppimaansa käytännönläheisesti ja työllistymismahdollisuudet valmistumisen jälkeen paranevat.
Hankkeen rahoittajana on Keski-Suomen ELY-keskus, ja se on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama.